Hän hengitti syvään, ja hänen kasvonsa osoittivat ääretöntä iloa.
»Oh!» sanoi hän. »Jospa saisin nukkua, kunnes hän tulee — tulee tietäen kaiken, anteeksi antaen, rakastaen minua kuten ennen ja unohtaen kaikki pahat ajatukset.»
Hän pyysi kynää ja paperia ja kirjoitti kirjeen Rossille.
»Rakkaani! — Juuri kun olen menemäisilläni pois Roomasta, kuulen sen hyvän uutisen, että sinä olet palannut, ja minä kirjoitan sinulle pyytääkseni, ettet koeta muuttaa sitä mikä on tapahtunut. Usko minua, parempi on näin, ja nykyisessä asiainmenossa on oikeudenmukaisuutta. Maailma on täynnä työtä sinulle, ja sinun täytyy kasvaa yhä voimakkaammaksi, kääntymättä takaisin, kaatukoonpa kuka tahansa tielläsi. Älä ajattele sitä tapahtumaa rikoksena. Se oli tuomio. Älä koske siihen asiaan enää. Se on viimeinen pyyntöni. Ja tulevaisuudessa ihmiset sanovat: 'Hän petti Davido Rossin, mutta lopuksi hän kumminkin antoi henkensä Davido Rossin vuoksi.' On suloista ajatella sitä siellä, missä silloin olen.
Kohta minut siirretään Viterboon, mutta älä luule minun olevan kauan siellä. Kohta saan yhtyä sinuun. Tiedätkö mitä tarkoitan? Samana hetkenä, jolloin eriän täältä, olen luonasi ja sitten pysyn aina luonasi, etkä sinä pelkää minua.
Jumala siunatkoon sinua, rakas! Sinä olit suuttunut minuun, kun erosimme, mutta enemmän kuin koskaan rakastan sinua nyt. Älä ajattele, että rakkautemme on tuhlattu turhaan. 'On parempi rakastaa ja kadottaa kuin olla koskaan rakastamatta.' Kuinka suloista se on!
Roma.
P.S. — Lähetän sinulle toisen hiuskiharan. Muistatko, että kerran ennen annoin sinulle yhden? Mutta sinulla on niin paljon asioita muistettavana.»
Kirjoitettuaan tämän kirjeen Roma suuteli kuorta ja kirjoitti päällekirjoituksen reippaalla käsialalla: »All’ lllustrissimo Signor Davide Rossi, Camera di Deputati.»
»Pane tämä postiin heti kun olen mennyt, Elena», sanoi hän.