»Heretä alistumasta tyrannin oikkujen alle ja vaatia ihmisoikeuksia», sanoi vieras.
»Millä tavoin tulee Rooman väestön vaatia ihmisoikeuksia?» sanoi Davido
Rossi.
»Rooman väestö — en sanonut niin. Me tiedämme, millaisia roomalaiset ovat. Kärsivällisiä? Niin — aasin ainoa hyve! Rauhallisia? Epäilemättä — muuten he aikoja sitten olisivat tukehtuneet tässä poliisin saastuttamassa valtiossa. — He ovat samanlaisia kuin heidän ilmanalansa — heillä on sirocco luissaan, mutta heillä ei ole tarmoa mihinkään. Jonkun täytyy tehdä kaikki heidän puolestaan. Jonkun semmoisen kuin te, joka on palannut takaisin vanhaan maailmaan vapauden raittiin ilman vahvistamana ja virkistämänä, sen ilman, joka puhaltaa uutta kohti — semmoisen suuren sielun, joka on ihmiskunnan soihtuja…»
»Puhukaa suoraan — mitä meidän tulee tehdä?» sanoi Davido Rossi.
Vieraan silmät salamoivat, ja hän sanoi samealla äänellä:
»Poistaa tieltä se mies täällä Roomassa, jonka käsi murtaa kansan.»
»Pääministeri?»
»Niin.»
Oli hetken äänettömyys.
»Teidän mielestänne minun tulisi tehdä se?»