»Konna!» huudahti hän käheällä äänellä.
Vieras horjui taaksepäin ja änkytti:
»Mitä… mitä…»
»Minä tunsin tuon tytön!»
»Te tunsitte…»
»Seitsenvuotiaaksi asti hän oli ainainen toverini — hän oli sisareni — hänen isänsä oli kuin oma isäni — ja jos te väitätte, että hän on jalkavaimona… Te viheliäinen konna! Panettelija! Minä voisin yhdellä sanalla musertaa teidät, mutta minä en tahdo! Ulos minun huoneestani heti! Ja jos te vielä kerran astutte kynnykseni yli, annan teidät heti poliisin huostaan salamurhaajana!»
Hädissään ja hämmästyneenä mies avasi oven ja pakeni.
V.
»Pyhän Neitsyen kautta, pienokainen, minunkin pitää sanoa sana tässä asiassa», sanoi Bruno ruokasalissa silmät säkenöiden ja kädet nyrkissä.
Mutta juuri sillä hetkellä vieras ryöpsähti ulos, ja Bruno tyytyi tekemään merkin sormellaan välttääkseen pahaa silmäystä, kun miehen kalpeat kasvot katosivat oven taakse.