Terveiseni koko saarelle. Sano, että minä rakastan kaikkia yhtä paljon nyt Lontoon neitosena kuin ennen pelkkänä maantyttönä, ja sano, että sitten, kun minusta tulee kuuluisa nainen ja koko Englannin katse on kiinni minussa, minä tulen takaisin korvaamaan sen vahingon, että he nyt saavat olla ilman minua. Minä kuulen nyt kuinka isoisä sanoo: "Herra siunatkoon millainen se tyttö on!"

Glory,

J.K. Minä en ole sanonut paljoa herra Stormista. Hän jätti minut sairaalan ovelle ja meni kirkkoherransa kotiin, sillä hän tulee asumaan siellä, kuten tiedätte. Tiellä minä tuhlasin hänelle paljon kauniita runoja, tietysti rakkaudesta. Kun vanhat neidit menivät pois rautatievaunusta, kysyin minä noin sattumalta huvittiko häntä puhua rakkaudesta, mutta hän sanoi ei, sillä se oli näet pyhyyden pilkkaamista. Rakkaus on liian pyhää, se on jonkinmoista uskontoa. Joskus se tulee aavistamatta, joskus se hehkuu kuin tuli tuhkan alla, joskus se on hyvä enkeli, joskus se on perkele, joka panee ihmisen tekemään ja sanomaan kaikenlaista, jäädyttäen elämän talvea kylmemmäksi. Mutta minä sanoin hänelle, että rakkaus on suloista ja mitä uskontoon tulee, ei ole olemassa mitään taivaan alla, jota voisi verrata kauniin ja kunnon nuoren miehen rakkauteen kauniiseen ja kunnon tyttöön, kun mies uhraa kaikki tytön tähden, ruumiinsa, sielunsa ja kaikki mitä hänellä maailmassa on. Minä luulen, että John Stormin mielestä tuossa puheessa oli jotain perää, sillä vaikkei hän sanonut mitään, oli hänen loistavissa silmissään omituinen valo, ja minä ajattelin, että ellei hän rupeaisi papiksi, niin — mutta mitäpä siitä. Hyvästi, rakkaat.

IV.

John Storm oli lordi Stormin (perinnöllisen päärin) poika ja Englannin pääministerin, Erinin kreivin veljenpoika. Kaksi vuotta ennen Johnin syntymää olivat veljekset riitaantuneet naisen tähden. Se nainen oli Johnin äiti. Hän oli mennyt kihloihin nuoremman veljen kanssa ja jälkeenpäin rakastunut vanhempaan veljeen. Omantunnon ääni kielsi häntä rikkomasta kihlausta, ja hän totteli sitä. Sitten omatunto asettui yhteiskunnallisten lakien puolelle ja käski rakastavia eroamaan. Senkin he molemmat tekivät. Mutta tyttö-raukan oli helpompi erota elämästä kuin rakkaudestaan, ja paettuaan uskonnon turviin taistelusta aviovelvollisuuksiensa ja alkuperäisen rakkautensa välillä hän synnytti lapsen ja kuoli. Hän oli tyhjästä nousseen rikkaan pankkiirin tytär, jolle oli opetettu, että avioliitto ja rakkaus olivat kaksi eri asiaa. Hän vaihtoi rikkautensa arvonimeen, ja se kauppa toi hänelle kuoleman.

Hänen miehensä ei milloinkaan kiintynyt häneen. Lordi Stormin puolesta heidän avionsa oli ollut aivan itsekäs liitto, solmittu siksi, että hän toivoi itselleen perillistä, jotta hän siten perustamalla perheen saisi parannetuksi oman epäsuotuisan asemansa nuorempana poikana. Mutta synti avioliiton peruslakia vastaan, joka sanoo että tuon liiton tulee perustua rakkauteen, tuotti nopeasti koston.

Kuullessaan, että vaimo oli kuollut, tuli vanhempi veli hänen hautajaisiinsa. Iltaa ennen tuota päivää tuntui aviomiehestä vaikealta se, että hän oli sillä tavalla käyttäytynyt. Hän ei tosin koskaan ollut antanut aihetta skandaaliin, mutta hän ei liioin milloinkaan ollut peitellyt, ei edes poikansa äidiltä, syitä avioliittoonsa. Vaimo-raukka oli kuollut, mies oli ainoastaan pitänyt huolta siitä, että vaimon myötäjäiset oli maksettu, ja rakkauden ääni oli koko ajan vaiennut. Tuommoisten aatosten vaivaamana käyskenteli mies kaiken yötä huoneessaan ja aamun sarastaessa hän läksi kuolinhuoneeseen katsellakseen vainajan kasvoja vielä kerran. Avatessaan oven kuuli hän puoleksi tukahdutettuja huokauksia. Joku oli kumartunut vaaleitten kasvojen yli itkien kuin mies, jonka sydän on murtunut. Se oli veli.

Siitä päivin lordi Storm piti itseään vääryyttä kärsineenä henkilönä. Hän ei ollut milloinkaan välittänyt veljestään, ja nyt hän kokonaan päätti masentaa hänet. Hänen poikansa saisi sen tehdä. Poika tulisi kreivikunnan perilliseksi, sillä kreivi ei koskaan ollut mennyt naimisiin. Mutta tuommoinen myöhäinen kosto oli kovin mitätön. Kreivi oli antautunut valtiomiesuralle ja hänen nimensä alkoi tulla tunnetuksi. Lordi Storm ei ollut osannut käyttää tilaisuutta hyväkseen, vaikka hänet tosin oli kutsuttu ylähuoneen jäseneksi, mutta hän aikoi kasvattaa poikansa niin, että tämä häikäisisi koko maailman.

Siksi uhrasi isä koko elämänsä poikansa kasvatukseen. Tavallinen kasvatus oli hänen mielestään periaatteeltaan väärä. Koulut ja opistot ja klassikoiden tutkiminen oli hullutuksista hulluinta, siitä ei ollut vähintäkään hyötyä elämälle. Matkustaminen, se oli suuri opettaja. Sinä saat matkustaa vaikka aurinkoon asti, sanoi hän. Siksi kuljetettiin poikaa halki Europan ja Aasian, missä hän oppi hiukkasen hyvin monia kieliä. Hän oli isänsä alituinen toveri, ja menipä isä minne tahansa, sai poikakin tulla mukaan. Sovinnaissiveellisyys on ilettävää. Kotikasvatuksen päätarkoituksena oli aina ollut, niin arveli lordi, lasten pitäminen jos mahdollista täydellisessä tietämättömyydessä elämän tärkeimmistä seikoista ja toiminnoista. Mutta se ei ollut mahdollista, ja siitä syystä masentuminen, teeskentely, valhe ja salaiset synnit olivat puolen ihmiskunnan kirouksena. Siksi vietiin poika Kreikan ja Intian temppeleihin ja myöskin länsimaitten huvipaikkoihin. Ennenkuin hän oli täyttänyt kaksikymmentä vuotta, oli hän nähnyt jonkun verran miltei kaikkea, mitä maailmassa on olemassa.

Kun piti ruveta ajattelemaan Johnin tulevaisuutta, oli Englannilla juuri huolia siirtomaistaan. Nuo laajat alueet toisella puolen merta tahtoivat itse hoitaa omat asiansa. Silloin syntyi "brittiläis-pohjois-amerikkalainen sopimus", ja se antoi lordi Stormille aihetta ryhtyä toimintaan. Hänen veljensä, kreivi, koetti puoltaa rajoitettua itsehallintoa kruunun siirtomaille, mutta John Stormin isä keksi rohkean tuuman. Hän tahtoi nimittäin jakaa koko valtakunnan, yhdistetyt kuningaskunnat siihen luettuina, eri valtioihin, joilla kullakin oli oma itsehallintonsa. Siitä syntyisi "Ison Britannian Yhdysvallat."