Glory ojentautui suoraksi ja vastasi:
"Sillä jos te kerrotte semmoista minusta, ei kukaan maailmassa usko teitä."
Hänen kirstunsa oli kannettu eteiseen ja ovenvartia, joka koetti osoittaa ystävällisyyttä, sitoi kiinni sitä.
"Saanko jättää sen teidän huostaanne, ovenvartia, kunnes voin lähettää sitä noutamaan?"
"Kernaasti, neiti. Ikävää että menette. Minä tulen kaipaamaan teidän kasvojanne."
"Kiitos. Minä noudan myöskin kirjeeni täältä."
"Täällä onkin juuri kirje teille."
Se oli Anna-tädiltä, ja se oli täynnä vakavia moitteita ja varoituksia. Glory ei saanut ajatellakaan sairashuoneesta eroamista. Hänen täytyi tyytyä oloihin, joihin Jumala oli hänet asettanut. Mutta niiksi hän oli kirjoittanut niin harvoin viime aikoina? Ja miksi hän ei enää kirjoittanut mitään herra Stormista? Storm oli siis mennyt oikein olemaan tuohon omituiseen veljeskuntaan, joka ei ollut katolinen, mutta kumminkin luostari. Sepä oli merkillistä! He olivat kaikki hyvin uteliaita kuulemaan enemmän siitä. Paitsi sitä oli isoisä levoton Glorysta. Jos puoletkaan on totta, mitä he olivat kuulleet Lontoon vaaroista…
Kotilääkäri tuli alas sanomaan hyvästi. Hän oli aina ollut niin ystävällinen kuin sisar Allworthy suinkin salli. Hän ja Glory seisoivat hetkisen yhdessä ovikäytävässä.
"Minnekä nyt aiotte mennä?" kysyi tohtori.