"Itsesikö tähden?"
"Minullakin oli sisar maailmassa, ja sydämeni himoitsi kuulla jotain hänestä."
"Sisarko?"
"Rakkaampi kuin sisar — ja koko hengellinen elämäni on ollut petos."
"Poikani, minun poikani!"
"Anteeksi, isä! Minä olen aina rakastava teitä ja kunnioittava teitä, mutta minun täytyy rikkoa lupaukseni ja lähteä pois, sillä muutoin olen tekopyhä ja valehtelija ja petturi!"
XVIII.
Sisäasiain ministerin iltakutsut olivat keskiviikkona pääsiäisen jälkeen. Koko päivän oli satanut, mutta illalla oli ilma kirkastunut. Glory ja Koenig olivat ajaneet omnibussilla Waterloo Placelle ja astuivat sitten pitkin leveätä katua, joka loppuu laajoihin Green Parkiin vieviin portaisiin. Kaksi riviä korkeita kivirakennuksia oli oikealla ja vasemmalla, ja heidän piti juuri mennä yhteen noista rakennuksista.
Miespalvelija otti heidät vastaan vakavana, mutta tottuneen tutunomaisesti. Taiteilijatko? Niin. Heidät vietiin kirjastoon, ja virvokkeita kannettiin tarjottimella heidän nautittavakseen. Kolme muuta lauluseuran jäsentä oli siellä jo ennen heitä. Glory oli ensikertalainen tämmöisessä seurassa, ja Koenig kertoi ja selitti hänelle kaikkea keskeytyvin kuiskauksin. Soittokunta soitti kiertoportaitten mutkauksessa, ja toinen miespalvelija seisoi alkovin ovella, jonne hatut ja päällystakit pantiin talteen. Ensimmäinen miespalvelija näyttäytyi taas. Olivatko taiteilijat valmiit menemään saliin?
He seurasivat häntä toiseen kerrokseen. Soittokunta oli lakannut soittamasta, ja huoneesta kuului äänien sorinaa ja lautasten kalsketta. Tarjoilijoita tuli ja meni ruokasalin ovessa, ja hovimestari antoi ohjeitaan. Joskus näkyi vilahdukselta naisia komeissa puvuissa, joskus täynnä hopea-astioita oleva pöytä ja kauniita lamppuja. Oven avautuessa kuuluivat äänet kovemmin, sen sulkeutuessa hiljemmin.