Kuljettuaan Westminster Abbeyn ohi sekä sen telinemetsän läpi he kääntyivät Millbankia kohti ja tunkeutuivat köyhälistön kortteereihin, jotka ovat tuon synkän vankilan varjossa. Siellä tuli heitä vastaan sotamiehiä läheisistä kasarmeista käsikädessä lemmittyjensä kanssa, ja nähdessään heidät rupesi Aggie puhumaan "ystävästään" kertoen itkusilmin, että siitä oli jo viikko, kun hän viimeksi oli nähnyt ystävänsä, ja häntä peloitti niin hirveästi, että Charlie mahdollisesti oli ruvennut sotamieheksi. Charlie oli kyllä tuhma joskus ihmisiä kohtaan, ja Aggie pyysi pastorilta anteeksi hänen puolestaan, mutta hän ei ollut ollenkaan paha poika eikä hän myöskään ryhtynyt tappeluun muulloin kuin ollessaan juovuksissa.
Talo, jonne he olivat menossa, oli Angel Courtissa, ja koska sen ovi oli syrjässä, oli se jokseenkin suojassa uteliailta katseilta. Useita naisia, jotka olivat käärineet esiliinat päähänsä, seisoi kuiskaillen kadun kulmassa. Yksi heistä tunsi Aggien ja kysyi, oliko hän jo saanut takaisin lapsensa. Silloin John seisahtui kysellen heiltä yhtä ja toista. Elämä tuossa talossa oli mitä häpeällisintä. Miehet, jotka kävivät siellä, olivat mitä huonoimpia hylkiöitä, ja heidän joukossaan oli tuskin ainoatakaan, joka ei olisi istunut vankilassa. Isännän nimi oli Sharkey, ja hänen vaimonsa oli aivan yhtä paha kuin mieskin. Eukko vakuutti kunkin hoitolapsensa hengen seitsemästä punnasta, ja hänen mielestään ne "penskaraukat, herra paratkoon olivat kuolleina paremmin sen arvoiset kuin elävinä." Aggien posket alkoivat kalveta, ja hän nykäisi John Stormia käsivarresta aivan kuin rukoillen häntä tulemaan pois, mutta pappi kyseli yhä vielä. — Siellä oli useita lapsia. Yksi vuoden vanha poikalapsi kärsi kovia hammastuskia, ja sunnuntai-iltoina, kun eukon täytyi olla alakerrassa, pani hän tuon pikku raukan aivan yksin makaamaan ja lukitsi oven. Ne, jotka asuivat toisella puolen seinää, kuulivat aina lapsen itkua.
"Agatha", sanoi John heidän astuessaan ovelle, "laittakaa meidät molemmat sisälle millä tavoin tahansa, loput minä hoidan. Don, pysy lähellä."
Aggie koputti ovea. Pieni luukku avattiin, ja ääni kysyi: "Kuka siellä?"
"Aggie", vastasi tyttö.
"Kuka on siellä kanssasi?"
"Eräs Charlien ystävä."
Silloin ovi avautui.
John astui ensin sisään, ja koira seurasi häntä. Sitten tuli tyttö. Kun ovi oli sulkeutunut, tuijotti ovea vartioiva nuori mies Johniin kynttilä kädessään ja suu ammollaan, aivan kauhistuneena.
"Vaiti! Ei sanaakaan! Don, vartioi miestä!"