"Tässä on meidän regissöörimme", sanoi lordi Robert, ja Sefton nyökäytti päätään, vilkuili silmillään ja huudahti:
"Olen ihastunut tästä kunniasta, olen vallan ihastunut!"
Glory olisi voinut vaipua maan alle häpeästä, mutta siinä silmänräpäyksessä hän käsitti tuon masentavan totuuden, että kun naista on loukattu kaikkein arimpaan kohtaan — hänen kunniaansa — on kaikkein parasta, ettei ole huomaavinaan koko asiaa.
Seurue istui ympäri salia, ja ensimmäinen lukeminen alkoi. Ensin luettiin henkilöiden nimet sekä niitä esittävien näyttelijäin nimet. Kaikkein viimeisenä siinä luettelossa oli Gloryn nimi ja rooli, ja hänen hermonsa värähtelivät äkillisestä tuskasta, kun regissööri luki "ja Gloria — neiti Glory Quayle."
Nyt seurasi hiukan hälinää, mutta sitten seurue asettui kuuntelemaan. Se oli Glorian kappale. Tämä päähenkilö oli jokseenkin kevytmielinen. Ensimmäisen näytöksen perästä arveli Glory, että siitä tulee Neil Gwynnen tarina sovitettuna nykyaikaan. Toisen näytöksen perästä hän arveli, että se kuvaisi lady Hamiltonin vaiheita ja kolmannen näytöksen loputtua, missä Gloria viettelee ja saattaa turmioon valtakunnan ensimmäisen miehen, hän tiesi, että koko kappale olikin "Harlot's Progress" ["Harlot's Progress" on William Hogarthin maalaama kuvasarja, joka esittää langenneen naisen elämää. Suoment. muist.] uudessa asussa ja sen täytyi myöskin loppua samalla tavalla.
Näyttelijät kuuntelivat jännittyneen tarkkaavaisina omia osiaan ja osoittivat merkitsevillä silmäyksillä, mitkä paikat olivat erittäin vaikuttavia, mutta Glory oli aivan hämillään. Kuinka hän saattaisi näytellä tuon huonon naisen osaa? Myrkky tunkeutui aivan luihin saakka, ja jos hyvän naisen piti esittää tuommoista naista, täytyi hänen muuttaa koko olentonsa. Lukeminen loppui vihdoinkin, ja kukin seurueessa onnitteli jotakin toveriaan, mikä mistäkin syystä. Sefton tuli Gloryn luokse kysyen, eikö tuo kappale ollut ihmeen voimakas ja eikö etenkin hänen osansa ollut loistava.
"On", sanoi Glory, "mutta ainoastaan huono nainen voi esittää tuon roolin kunnollisesti."
" Te tulette onnistumaan mainiosti, rakas neiti, te käsitätte sen aivan omalla tavallanne!" vastasi Sefton iloisesti, ja Glory palasi kotiinsa hämillään, surullisena, masentuneena ja häpeissään.
Eräs sanomalehti oli heitetty hänen ovelleen. Se oli jonkinmoinen huononpuoleinen teatterilehti, jonka painomuste ei vielä ollut ennättänyt kunnollisesti kuivua. Päällekirjoitus oli Josephsin käsialaa, ja eräs palsta oli merkitty sinisellä kynällä. Siinä kerrottiin Gloryn lyhyestä näyttelijäurasta ja siinä oli mainittu kaikki seikat — ohjelmien myynti, Gloryn olo Betty Bellmanin pukijattarena, ulkomaalaisten klubit — kaikki hänen entisen elämänsä pimeimmät kohdat. Niistä kerrottiin ilkeällä tavalla, jotta jokainen voisi selvästi käsittää Gloryn olleen hyvin huonossa seurassa, vaikkei hänestä itsestään sanottu mitään suoranaista pahaa. No, mitäpä siitä! Hän oli itse valinnut uransa ja sai siis tyytyä osaansa. Mutta voi kuinka kova maailma on naisia kohtaan, kun heidän menestystäänkin käytetään heidän häpäisemisekseen! Glory tunsi, että menneisyys oli jälleen tarttunut kiinni häneen — tuo armoton menneisyys — hän ei ikinä pääsisi kohoamaan siitä loasta.
Samana iltana hän kirjoitti John Stormille, ja aamulla jo ennenkuin Rosa oli noussut ylös — Rosan näet täytyi toimistotyönsä vuoksi iltaisin valvoa kauan ja siksi hän nousi ylös myöhään — Glory kuuli tutun äänen alakerrasta. Hänen rakkinsa kuuli sen myös ja alkoi haukkua. Seuraavassa silmänräpäyksessä John astui huoneeseen, ja Glory nauroi herttaisesti katsoen suoraan Johnin loistaviin mustiin silmiin, sillä John oli yllättänyt Gloryn juuri kun tämä heittäytyi sohvalle tukkien rakin kuonoa ja koettaen kuunnella.