"Ettäkö aiot lyödä minua, koira? Koetahan! En minä pelkää!"
"Sinä et ole sotamiestä ansainnut — tule pois", sanoi toinen naisen ääni, ja samassa ensimmäinen nainen alkoi syytää kirouksia minkä ennätti. Juuri silloin sattui pienoinen pappismies kulkemaan ohi — se oli pastori J. Golightly — ja hän virkahti: "Ai, ai, eikö täällä ole yhtään poliisia?" Ja sitten hän jatkoi matkaansa käsikoukussa pitkän rouvansa kanssa.
John Storm tunkeutui joukon läpi molempien riitelijöiden väliin. Lyhdyn valossa saattoi hän nähdä heidät. Mies oli Charles Wilkes sotilaspuvussa. Nainen, jonka kasvoilta vuoti maali ja jonka otsatukka oli vallan porhollaan, muu osa tukasta retkottaen irrallaan selässä, oli Aggie Jones.
"Me emme tarvitse mitään pappia täällä", sanoi Charlie irvistellen.
"Sinä saat kumminkin kohta kokea, että täällä on pappi, ellet joutuun mene tiehesi!" sanoi John. Charlie vilkaisi ympärilleen, huomasi koiran ja hävisi silmänräpäyksessä.
Glorykin oli saapunut siihen. "Voi, Aggie, tekö siinä?" huudahti hän, ja silloin tyttö alkoi nikotellen itkeä juopuneen tavalla.
"Tyttöjä kohdellaan pahasti, neiti", sanoi joku vaimoista, ja toinen huusi: "Poliisi tulee!" Samassa tulikin poliisi työntäen syrjään väkijoukkoa ja sanoi: "Eteenpäin! Ei tässä saa seisoa koko yötä."
"Käskekää tänne vaunu", sanoi John poliisille.
"Heti paikalla, isä. Ajuri, hoi!"
"Missä te asutte, Aggie?" kysyi Glory, mutta Aggie oli nyt jo niin juovuksissa, ettei hän voinut vastata kysymykseen.