He kulkivat nyt Clapham Commonia pitkin loppumattomassa ajoneuvojen virrassa — siinä oli vaunuja, kiessejä, omnibusseja ja jos jotakin — ja kaikissa ajoneuvoissa oli torvi, johon puhallettiin kunkin kylän kohdalla. Aurinko paahtoi kuumana, ja maantie oli pölypilvenä. Drake näytti Glorylle muutamia ajajia. Nuo suuret ajoneuvot tuolla, jotka ajoivat hurjaa vauhtia, olivat "Army and Navy"-klubin vaunut; nuo kiessit tuolla, joita harmaat hevoset kiidättivät, olivat tunnetun rikkaan viinikauppiaan; nuo vaunut tuolla, joitten komeat juoksijat olivat monen sadan punnan arvoiset, olivat erään rikkaan ravintoloitsijan; tuo omnibussi kulki tavallisesti Northumbertand Avenuen ja Virginia Waterin väliä, ja paikat siinä olivat nyt vuokratut niin ja niin paljosta, arvattavasti puotipalvelijoille, jotka jonkin viattoman kepposen avulla olivat päässeet tänä päivänä pakenemaan Citystä. Nuo sotamiehet tuolla omnibussissa olivat Wellington-kasarmeista, ja heille oli nyt annettu Derby-loma. Nuo iloiset meripojat henttuineen tuossa täyteen ahdetussa omnibussissa, olivat ainoat oikeat urheilu-ihmiset koko maantiellä, vaikka he luultavasti eivät olleet uhranneet edes ryypyn hintaakaan kilpa-ajoja koskeviin vedonlyönteihin. Oli vallan vanhanaikuista lähteä maanteitse Derby-kilpailuun. Hienot ihmiset tekivät hyvin harvoin niin, mutta se oli kumminkin sangen hauskaa, ja moni vanha urheilija tahtoi vielä itse ohjata valjakkoaan maantiellä.
Glory kävi iloisemmaksi hetki hetkeltä. Kaikki miellytti, huvitti ja hämmästytti häntä. Tuolla vilkkaalla elämän-intressillään hän loi tyytyväisyyttä koko seurueeseen. Hän oli taas osapuolin maalaistyttö, hänen sielunsa värähteli ympäröivän maailman ihanuudesta ja hän huudahti kuin lapsi nähdessään kastanjat ja pähkinäpuut tai punaisen orapihlajan, tai tuntiessaan kevättuoksua ilmassa. Jotkut ihmiset tunsivat hänet Gloriaksi ja nostivat hänelle hattuaan, eikä Drake ollenkaan koettanut salata ylpeyttään siitä. Hän kumartui Rosaan päin ja kuiskasi: "Entisellään taas tänään, eikö niin?"
"Miksei hän olisi, kun koko maailma polvistuu hänen jalkainsa juureen ja tulevaisuus hymyilee kirkkaana?" sanoi Rosa.
Mutta omituinen surumielinen varjo levisi Gloryn kasvoille, aivan kuin tuo iloinen maailma huvituksineen ei olisi kokonaan voinut täyttää jossakin hänen sydämensä sopukassa vallitsevaa tyhjyyttä. He ajoivat juottamaan hevosia vanhalle Suttonin juottopaikalle, ja ruskeakasvoinen nainen, suuret hopeaiset korvarenkaat korvissa ja leveä höyhenillä koristettu hattu päässä, tuli vaunuille ja pyysi povata.
"Oi, annetaan hänen povata, Glo", huusi Betty. "Minusta se olisi niin hirmuisen vitsikästä!"
Mustalainen ojensi kätensä Glorylle. "Antakaa minun katsoa kämmentänne, kaunis neiti."
"Pitääkö minun pistää siihen ensin hopeata?"
"Kiitoksia tuhansia. Mutta täytyykö minun sanoa teille totuus?"
"Tietysti, muijaseni. Miksi ette tahtoisi sanoa minulle totuutta?"
"No niin, te tulette menettämään rahaa tänään, neiti, mutta vähätpä siitä, lopulta te tulette onnelliseksi ja saatte sen, jota rakastatte."