"Kaksi viikkoa", vastasi John lyhyesti, kääntäen hiukan päätään.
"Oo — hm — varsin hauskaa kuulla!" virkkoi herra pitkäveteisesti, naurahtaen kylmästi.
"Ah, lordi Robert Ure — herra Storm", esitteli emäntä.
"Herra Storm on kunnioittanut minua rupeamalla apulaisekseni, lordi Robert", sanoi kanonikko, "mutta luultavasti hän ei kauan tule olemaan vain kappalaisena."
"Hyvin hauskaa kuulla", virkkoi lordi Robert. "On aina rauhoittavaa kuulla, että minulla arvattavasti tulee olemaan yksi hakija vähemmän ikuiseen kappalaispaikkaani Pimlicossa. Ne ovat ympärilläni kuin kärpäset hunajakupin ääressä. Minä luulin jo tuntevani kaikki tulevat kappalaiset koko kristikunnassa. Ja mikä liikuttava vaatimattomuus siinä seurueessa! Yksi heistä kävi eilen minua tapaamassa, mutta satuin olemaan poissa, ja ystäväni Drake — Drake sisäasiain toimistosta, tiedättehän — hän kun ei voinut miesraukalle taata jokapäiväistä leipää, niin hän sen sijaan antoi 6 penceä, ja herra apulaispappi meni täysin tyytyväisenä kotiinsa."
Kaikki näkyivät nauravan paitsi John (joka tuijotti ilmaan), ja kovimmin kaikista nauroi kanonikko. Mutta äkkiä kuului kimeä ääni:
"Miksi iskette hampaanne kappalaisraukkoihin? Eikö nyt ole olemassa yhtään kanonikkoa tai piispaa, joita paremmin sopisi puraista?"
Se oli rouva Gallender.
"Minäkin kerron teille jutun, ja minun juttuni on tosi."
"Jane! Jane!" sanoi emäntä puiden hänelle viuhkallaan, ja lordi Robert ojensi kaulansa yli kauluksen hymyillen suosiollisesti.