"Mennään tuonne ruohokentälle", sanoi Drake, ja he läksivät menemään kilparadan poikki.
"Eikö joku saarnannut juuri kun me ajoimme kukkulan rinnettä?" kysyi Glory.
"Saarnasiko? En minä huomannut mitään." Ja sitten he tunkeutuivat eteenpäin.
Puitten siimeksessä oli raitista ja viileätä, ja Glorysta oli kymmenen shillingiä varsin halpa hinta siitä ilosta, että sai kulkea kymmenen minuuttia vihreällä nurmella. Kilpailua odottavia hevosia talutettiin ympäri peitettyinä vaipoilla, joihin niiden nimet oli kirjailtu. Hevosten ruokkijoita, harjoittelijoita ja jockey'ta sekä herroja, joilla oli päässään silkkihatut, ja komeapukuisia naisia käyskenteli sekaisin ruohokentällä.
Draken hevonen oli suuri, ruskea, hyvin laiha ja pitkäjalkainen ori, joka nosteli jalkojaan korkealle astuessaan. Sen harjoittaja odotteli sanoakseen vielä viimeisen sanan omistajalle. Hän oli tyyni ja luottava. "Se ei ole milloinkaan ollut paremmassa kunnossa, Sir Francis, ja se on komein kolmivuotias, mikä ikinä on suitsia kantanut. Se on edistynyt niin merkillisesti päästyään hammastuskista, ja nyt se todellakin tuottaa kunniaa hoitajalleen. Hevoset ovat kaikki mainioita tänään, mutta sittenpähän siitä tuleekin tosi kilpailu. Suosikkiko, Sir Francis? Pyh! Vaunuhevonen! Ei se ole vaarallinen kilpailija — sillä on liian huonot lanteet. Mutta tämä hepo on ensi luokan kilpajuoksija. Joka siitä lyö vetoa, voittaa varmaan, herra, saatte uskoa sanojani."
Ja jockey, jolla oli yllään mustan ja valkoisen kirjava takki, heilutti päätään kuiskaten iloisesti: "Saatte uskaltaa mitä summia tahansa hevosesta, Sir Francis. Se on komea hepo, ja sillä on Derby kavioissaan, jollen minä ole aika hölmö!"
Drake nauroi heidän ennustuksilleen, ja Glory taputti eläintä sen kuopiessa maata valkoisilla kavioillaan ja ravistellessa nahkasatulaansa. Klubin katsojalava näytti sieltä, katsoen kuohuvalta pitsi-, höyhen-, kukka- ja auringonvarjomereltä. Drake ja Glory läksivät astumaan sinne päin, kulkien ensin palkintotuomarien pöydän ohi, jonka tarkoituksen Drake selitti Glorylle. Sitten he kävivät Jockeyklubin aitauksen ohi, joka oli täynnä lordeja ja heidän rouviaan, palkintotuomareita, parlamentin jäseniä ja muita urheilun ystäviä. Vihdoin he kulkivat vedonlyöjien piirin läpi, jossa satakunta ylhäistä vedonlyöjää huuteli tarjouksiaan kovalla äänellä. Eräältä näistä kysyi Drake:
"Mitenkä Ellan Vanninin asiat ovat tätä nykyä?"
"Kymmenen yhtä vastaan."
"Minä panen sata yhtä vastaan Ellan Vanninista", sanoi Drake, ja sitten hän Gloryn kanssa kiirehti pois tungoksesta.