Postilaukut tuotiin laivaan, laskusillat vedettiin rannalle, ja vanha pastori kaivoi oikealla kädellään kellotaskustaan jotain, pitäen kelloa vasemmassa kädessään.
"Tässä" — läähätti hän ankarasti, ikäänkuin olisi juossut kovasti — "on äitisi pikku helmisormus."
Tyttö veti kädestään velton, likaantuneen hansikkaan ja otti sormuksen vapisevilla sormilla.
"Hyvän äidin antama muisto on ihmeellinen taikakalu", sanoi vanha pastori John Stormille.
Nuori pappi kumarsi päätään.
"Siinä asiassa te olette samassa asemassa kuin Glorykin, — ette tekään enää voi muistaa äitiänne."
"En — en."
"Minä kyllä aion seurustella isänne kanssa, John, olkaa huoleti siitä. Ei kukaan voi ikipäiviksi suuttua poikaansa siksi vain, että tämä on valinnut kirkon eikä maailmaa. Ei ukko tarkoittanut kaikkea, mitä hän sanoi. Jättäkää hänet vain minun huostaani. Ellei tuo hupsu Chalse olisi pannut tuhmuuksia hänen päähänsä —."
Höyrypiipun huokailu oli tauonnut, ja kesken rannalta kuuluvaa kohinaa kajahti ääni komentosillalta: "Kaikki rannalle!"
"Hyvästi, Glory! Hyvästi, John! Hyvästi molemmat!"