Hansista ei enää tullut merelle lähtijää. Ruununvouti, kuvernöörin leppymätön vihamies, sakotti Magnusta sata kruunua, pidettyään nuhdesaarnan pahoista intohimoista ja huonosta kasvatuksesta. Johtaja maksoi rahat ja vähensi Magnuksen palkasta kymmenen kruunua kuussa kymmenenä kuukautena. Palkkaa oli siihen aikaan kaksikymmentä kruunua kaikkiaan, ja toisen puolikkaan vei Magnus salaa Hansille itse, ja maksoi rujokkaalle hänen koko elinaikansa kymmenen kruunua kuussa, olivatpa hänen omat tulonsa mitkä tahansa. Hansista tuli renttuileva veden-ajaja.
V.
Siitä alkaen täti Margret kutsui Magnusta viettämään iltojaan hänen ja Thoran kanssa: muulloin hän oli saanut nousta muiden oppilaitten keralla yläkertaan. Hänelle koitui elämänsä onnellisin jakso. Thora soitteli kitaraa, täti Margretin kutoessa iänikuisia sukkia, ja jotakin puolestaan toimittaakseen alkoi Magnus puhaltaa huilua. Soitannollisia lahjoja ei hänessä ollut, vaan hän kiljui ja puhkui soittimellaan kuin pikajuna tuulisessa tunnelissa. Hengästyttyään hän kuivaili hikeä otsaltaan Thoran vartoessa herttaisena ja kärsivällisenä.
Nämä yhteissoiton väliajat olivat Magnukselle aina illan kalleimpia hetkiä, hän kun sai puhella Thoralle silloin. Kookas, vaitelias nuorukainen haasteli harvoin muille, mutta jutteli tytölle toisinaan niin voimakkaasti ja kaunopuheisesti, että täti Margretin torkahtelevat silmät aukenivat suuriksi. Puhe koski vain liikeasioita, mitä oli puuhannut tänään tahi huomiseksi aikoi, mutta hänen kasvonsa elpyivät, silmänsä säihkyivät, kieli kulki kangertelematta, ja mies oli aivan toiseksi muuttunut.
Ajan kuluessa Magnus opista päästyään alkoi hautoa suuria suunnitelmia ja aatteita, aina ensin kuulustaen niistä Thoran mieltä. Vaihtoliike joutuisi vielä hunningolle, ja kalastuksessa olivat tulevaisuuden rikkaudet. Maailman varakkaimpia tulisi niistä, joiden tilukset olivat meressä, la jos Islannin miehillä oli älyä nähdä, missä aarteet olivat noutajaansa odottamassa, niin oli rakennettava veneiden sijaan jaaloja ja ostettava nopeita höyrylaivoja kuljettamaan kaloja Englantiin. Se kysyi pääomaa, mutta sitä tulisi valtiopäivien myöntää, ja jonakin päivänä — mikäänhän ei ole mahdotonta — Magnus itse astuisi suurkäräjille sanomaan noille puhekoneille, mitä oli tehtävä.
Johtaja sai täti Margretilta kuulla tästä suunnitelmasta, ja häneen vaikutti sen kaukonäköisyys ja käytännöllinen järkevyys. Jopa hän muutamana päivänä, pääkirjansa lehtiä selailtuaan ja useampia piipullisia poltettuaan, kävi kuvernöörin luo ja huomautti:
"Totta toisen kerran, Stephen, ei tuo poikasi ole hupsu. Hänellä oli hyviä ajatuksia, enkä mene sanomaan, ett'ei hänestä tulisi jotakin, jos saisi pääomaa. Mutta leveille reisille on leikattava avarat lahkeet, ja mitä siis tässä tekisimme, siitä kysymys."
"Pitänee lainata pojalle rahaa, jotta hän saa yrittää."
"Ja luoda kilpailija minua kukistamaan? E-hei! Lähellä paitani, mutta lähempänä nahkani! Mutta kuulepas veikko — naikoon Magnus Thoran!"
"Mainiota! Ikäni olen unelmoinut ystävyytemme yhä likeisimpää solmiutumista toisessa polvessa."