"Jumal'auta, mies", ärjäisi Oskar, huohottaen kuin hengästyksiinsä juosseena, "luuletko todella minun antavan syrjäisen, olkoonpa tämä vaikka veljenikin, määräillä miten minun on menetteleminen perhevaikeuksiini nähden, ja matkata Thingvelliristä asti johtamaan kotoisia asioitani? Mitä oikeutta on sinulla sekaantua minun oloihini — vaimoni ja minun suhteisiin?"
Magnuksen kasvoilla tummeni pilvi yhä uhkaavammaksi, ja hän sanoi:
"Kysyt mitä oikeutta?"
"Niin juuri."
"Minä rakastin Thora Nielseniä."
"Pidät välttämättömänä sen minulle julistaa?" vastasi Oskar.
"Muistuttaaksesiko, että hän sinut hylkäsi minun vuokseni?"
"Se on valhe, Oskar Stephensson."
"Lujaa kieltä!" murisi Oskar naurahtaen, mutta hän vapisi silminnähtävästi.
"Luovuin hänestä, vaikka olisin voinut pitää hänen sanastaan kiinni. Ratkaisin tytön onnen hyväksi omaani vastaan. Luovutin hänet sinulle, tehdäkseni hänet onnelliseksi. Tämä oli ehto, jolla hänet sinulle annoin, ja mikä on tulos? Mikä on tulos, minä kysyn? Olet antanut toisen naisen saada hänen sijansa."
"Toisen naisen?" kertasi Oskar. "Sillä tapaako puhut hänen omasta sisarestaan — Helgasta?"