"Kauhtanaasi — kävelykauhtanaasi! Siunatkoon, mitä kaikkea sen päähän pälkähtääkään! Mutta ei, ei! Ilosta me kaikki tanssimme, jos sitä kolmeen viikkoon tarvitset, Thora."
Tunnit hidastelivat julmasti ennen päivällistä, ja sen perästä auringon viiru seinällä ei pitkään aikaan jättänyt vuodetta; mutta viimein bornholmilaiskello alakerrassa löi kolme, ja sitten Thora virkkoi:
"Äiti, kaiketi olet hyvin väsyksissäsi. Soisin sinua lähtevän huoneeseesi lepäämään."
"Jättääksenikö kultaseni yksikseen? Enkä", vastasi Anna.
"Mutta minä tahtoisin itsekin levätä, mutta en voi jollet sinäkin lepää."
"Jos todella luulet nukkuvasi —"
"Varmasti nukun", vakuutti Thora.
"No, koska sait niin vähän unta viime yönä —", taipuill Anna, ja Thora alkoi haukotella ja huokua.
"Jätän siis molemmat ovet auki. Ja katsohan, Thora — panen pöytäkellon tähän viereesi, ja jos heräät ja minua tarvitset — nukunhan kuin kissa, pieninkin rasahdus minut havahduttaa —"
"Hyvää yötä, äiti", virkkoi uneliaalla äänellä Thora, ja Thoran erehdystä hymyillen ja nyökkäillen Anna hiipi varpaisillaan huoneesta.