"Mitä?" karjaisi kuvernööri, astuen lattian poikki. "Sanot Oskarin — veljesi Oskarin — syypääksi väärennykseen? Hoo, tarkoitathan sitä — älä kielläkään — tarkoitat, että poikani on väärentäjä?" Magnus ei sanaakaan vastannut, ja tuokion kuluttua puhkesi kuvernöörin huulilla nytkähdellyt tuskallinen hymy vielä tuskallisemmaksi nauruksi. "Mutta miksi vaivaan mieltäni mokomalla lorulla? Näen asian, Magnus — liiasta juonnista liika laverrus — sinä olet jurpotellut."
"Olen juonut — olin sairas, enkä voinut olla maistelematta — mutta nyt olen selvä, ja totta olen teille sanonut — niin totta kuin on Jumala!"
Magnus nousi jaloilleen tämän vannoessaan, ja isä ja poika seisoivat vastatusten — virkapukuinen pikku kuvernööri posket tulistuneina ja povi pöyhistyneenä, ja Magnus, mustapintainen, kömpelö, harritukkainen jättiläinen, kärsimyksen vaot kasvoillaan.
"Ja tämän paperin sanot nykyisin olevan Islannissa?"
"Niin on — kaksi viranomaista sen toi tänne Kööpenhaminasta."
"Viranomaistako, hä?"
"Pankki näki aihetta epäillä nimikirjoituksia — lähettivät sen vuoksi vahvistuttamaan niitä."
"Olet varmaankin itse puhutellut näitä miehiä?"
"Ruununvouti toi heidät minua tapaamaan", selitti Magnus.
"Ruununvouti! No paraskin! Juuri ruununvouti!"