"Nämä herrat ovat todella tahtoneet osoittaa kaikkea huomaavaisuutta. He saapuivat tärkeällä asialla — voin sanoa, peräti tärkeällä — mutta ovat mieluummin odottaneet viisi päivää kuin häirinneet teitä kotoisen koettelemuksenne aikana."
"Minulla on kiire tänä aamuna, ruununvouti", tokaisi kuvernööri.
"Älkäähän huoliko tuhlata enempää aikaa kuin on välttämätöntä."
Ruununvouti ällisteli avosuin ja vetäysi takaisin kirjoituspöydältä; sitten muukalaiset astuivat sen ääreen, ja toinen heistä avasi ison kirjekotelon, suopean kohteliaasti sanoen:
"Meillä on tässä muuan asiapaperi, teidän ylhäisyytenne, jonka pitäisi olla teidän laatimanne. Suvaitkaa sanoa, onko tämä teidän ylhäisyytenne nimikirjoitus."
Kuvernööri kohensi huolettomasti silmälasejaan, ja nopeasti, melkein kuin sattumoisin vilkaisten eteensä pantuun paperiin vastasi ripeästi:
"On se."
Muukalaiset katsoivat toisiinsa vaieten ennenkuin jälleen ryhtyivät puheisiin.
"Siinä tapauksessa oletamme teidän ylhäisyytenne olevan valmis sen suorittamaan?"
"Tietysti", vastasi kuvernööri.
"Sitten teidän ylhäisyytenne tietääkin, että paperi on jo langennut maksettavaksi ja että sen perimistä on kahdesti pyydetty?"