"Magnus, Magnus!"
"Minä en toivoisi sitä. Jos hän palaisi köyhänä, niin mitä oikeutta olisi hänellä tuoda tänne köyhyyttänsä. Ja jos rikkaana, niin mitä syytä luulla rahoilla voivansa korvata ne pahat päivät, mitä olemme hänen tähtensä kärsineet? Minä en usko tuhlaajapojan paluuta enkä usko tuota vertaustakaan. Saattaa käydä niin toisessa maailmassa, mutta ei se ole tämän maailman meno eikä saakaan olla — ei toden totta, sanon minä."
"Oi Jumalani, oi Jumalani!"
"Mitä Oskariin tulee, niin koetin antaa hänelle anteeksi — sen tiedät — mutta on rikoksia, joita näyttää olevan mahdoton antaa anteeksi, ja kun ajattelen viimeistä törkeyttä Thoraa kohtaan, niin en pahoittele, ettei hän enää palannut — en olisi voinut hillitä itseäni nostamasta kättäni häntä vastaan. Häntä minä ajattelin ajaessani Hansia takaa, ja jos hän olisi palannut laivalla, joka toi tiedon hänen kuolemastaan, niin Jumala tiesi, miten meille molemmille olisikaan käynyt."
"Mutta, poikani, onhan veljesi juuri vast'ikään kuollut, ja sinun velvollisuutesi on antaa hänelle anteeksi, mitä tahansa hän tekikin."
"Hän kuoli minulle jo kauan sitten — jo ennen kuin läksi Islannista — ja nyt kun hän on todella kuollut, kiitän Jumalaa siitä, että hän ei enää milloinkaan saata palata takaisin."
"Herra itse tietää parhaiten, mitä Hän tekee", huokasi Anna, ja sitten hän taas purskahti itkuun, jolloin Magnus, nähdessään mitä hänen sanansa olivat saaneet aikaan, astui hänen luokseen ja suuteli häntä. Hän ei ollut tehnyt sitä koko elämänsä aikana, ja sen vuoksi kyyneltulva valahti yhä vuolaammaksi. Ja sitten läksi Magnus huoneesta itsekseen mutisten:
"Oih sentään! Jumalani, Jumalani!"
Kun illalla salin kello soitti rukoukseen ja pieni Elin istui isoäitinsä sylissä, niin talon palvelijoilla oli kasvoissaan leima siitä synkästä varjosta, joka pimitti pientä perhekuntaa täällä yksinäisten vuorten keskellä. Magnus perhehartauden johtajana otti esille raamatun ja virsikirjan ja luki Annan osoittamista kohdista. Luku oli toisesta Samuelin kirjasta ja loppui värssyyn:
"Niin tuli kuningas murheisiinsa ja meni portin ylistupaan ja itki ja sanoi mennessänsä näin: minun poikani Absalom! minun poikani, minun poikani Absalom! oi jospa minä olisin kuollut sinun edestäs, oi Absalom, minun poikani, minun poikani!" Virsi oli: