"Herra Nielsen", lausui Kristian Kristiansson raskaasti hengittäen, "olette taaskin väärässä ja teidän pitäisi se tietääkin."
"Kuka sanoo, että olen väärässä? Ja missä kohden väärässä?"
"Luullessanne, että Magnus Stephensson itsekkyydestä noin kieltäysi naimasta tytärtänne Thoraa."
"Ellei se ollut itsekkyyttä, herraseni, niin mitä se sitten oli?"
"Itsensäkieltämistä — ylevintä itsensäkieltämistä."
"Ohoh?"
"Thora oli huomannut rakastavansa hänen veljeään Oskaria, ja tehdäkseen tytön onnelliseksi oli Magnus valmis luopumaan hänestä veljensä hyväksi. Mutta kun naimakirja oli jo tehty ja te olitte perustanut kaikki toivonne siihen, niin hän pelastaakseen tyttärenne teidän epäsuosiostanne oli hylkäävinään hänet, vaikka häntä hellästi rakasti ja hänen sydämensä oli murtua."
Johtaja hypähti seisaalleen raju säihky silmissään. "Mutta onko tämä totta?" hän huudahti,
"Totta kuin Jumala elää."
"Keneltä sen olette kuullut?"