"Oi Jumalani sitä iltaa!" päivitteli vieras. Hän näkyi olevan pelästyneenä ja kauhuissaan rajusäästä, josta nyt pääsi suojaan.
Kun Kristian Kristiansson oli taas sulkenut ja teljittänyt oven, niin pimeys näytti entistäkin sankemmalta.
"Onko teillä tulitikkuja?" hän kysyi.
"Ei — on — tarkoitan, ne taisivat päästä kastumaan", vastasi vieras.
Hän raapaisi yhtä, mutta se pihahti sammuksiin.
"Olkaa sitten varuillanne! Tuolla makaa poika lattialla. Tuokaa hevosenne tänne."
"Kiitoksia! Olipa onni, että kuulin äänenne! Olin eksynyt tieltäni ja kummastelin, millä ontolla pohjalla kävelinkään, kun huusitte altani. Se oli säikähdyttää minut kuoliaaksi."
Ääni kuului nuorelta; vieras oli varmaan nuori mies, luultavasti nuori talonpoika. He puhelivat keskenään pimeässä, kumpaisenkaan kykenemättä erottamaan toistensa kasvoja.
"Kuka te olette, nuori mies?" kysyi Kristian Kristiansson.
"Olen Erik Arnasson, tulen Thingvelliristä. Ja kuka te olette?"
"Olen matkailija, menossa sinne."