"Sitä suurempi hullu hän on!" intti täti Margret. "Mies, joka mielii tyttöä omakseen ja pyytää poissa ollessaan toista miestä tälle kaitsijaksi, on holhottavaksi pantava narri. Vain järjetön voi noin läimäyttää oven takanaan umpilukkoon."
"Voi kuinka sinä viitsitkään, täti!" pahoitteli Thora. "Oskar on
Magnuksen veli —"
"Veli, tosiaankin! Niin oli Jaakob Esaun veli, ja Aabelin veli oli Kain, ja kymmenen oikein koreaa poikaa oli Joosefin ja Benjaminin veljiä."
"Hyvänen aika, täti, sinäpä olet kovin huonolla tuulella. Se sinussa on ikävä puoli — ainainen huono tuuli. Oskar Stephenssonista puhut kuin mistäkin hulttiosta, vaikka mies on kuvernöörin poika ja jokaisen jumaloima."
"Helppo puolustaa, ketä ei kukaan yritä lyödä. En sano Oskaria vastaan mitään."
"Ethän tietystikään, sinä ikuinen äkäilijä. Enemmän sinä pidät hänestä kuin kukaan, ja uskonpa sinun kademielin tahtovankin häntä itsellesi, mielestäsi koko Islannin nerokkainta ja pulskinta miestä."
"Paljonhan kimaltelee kultasepän ikkunassa, mutta ei järki-ihminen sitä kaikkea tahdo haalia itselleen."
"Voi hyväinen, tahdonko minä sitten?"
"Siltä näyttää, tyttöseni; mutta istuudu nyt tähän kuvastimen ääreen suorimaan hiuksesi. Sinä olet menossa vihille Magnuksen kanssa, ja ylihuomenna kihlauksenne laillisesti vahvistetaan kumpaisenkin perheen kesken. Kuitenkin on sinulla ollut Oskar täällä käymässä jok'ainoa päivä, ja kaiken päivää, siitä saakka kun hän viikko sitten palasi Englannista, ja nyt aiotte kahden ratsastaa Thingvelliriin. Sinä saat vielä pahoja aikaan, minä sanon. Ei samasta luusta kahdelle koiralle."
Tytön yllätti hillitön naurunpuuska. "Täti hyvä, kauniita nimityksiä käytätkin!"