"Magnus, joku tulee. Odota, kunnes on mennyt. Älä liiku. Älä tule ulos.
Sanohan vain, että kuulet minua."
Nyyhkytys taukosi, mutta Magnus ei puhunut. Sillä välin tiu'ut lähenivät lähenemistään sekä ratsuraipan viuhke, ajurin huhuilu ja pehmeässä lumessa kahlaavien juoksijain siukuminen.
"Magnus! Magnus!" huusi Anna ääneensä, viimeisenä ponnistuksena, mutta hänet pysähdytti ikkunan alta kajahtava huuto: "Hoi! hoi siellä!" ja hän nousi seisaalleen aikoen salvata ulko-oven.
Ennen kuin hän ehti sen tehdä ropsahti raipanvarsi ikkunalautaan, ääni huusi: "Jumalan rauha!" ja kiireisiä, askeleita kuului ulkoportailta. Silloin Anna kääntyi pois ja pakeni takaisin makuuhuoneeseensa.
Pukeutuessaan hän kuuli ulko-oven paiskautuvan sepo selälleen ja ihmisiä tepastelevan eteissaliin. He olivat hyvin pirteällä ja hauskalla päällä, sillä he nauroivat hilpeästi ja haastelivat kaikki yhteen suuhun, niin että talo oli täynnä melua.
Tullessaan ulos ylistuvasta hän kohtasi kyytipojan menossa kotaan keittämään kuumaa juomaa poneilleen ja palatessaan saliin hän huomasi oven ja ikkunaluukut heitetyiksi auki, päivänvalon virtaavan sisälle ja postimiehen itsensä siellä useiden matkustajain kanssa, niiden joukossa silmiään myöten turkkeihinsa kietoutuneena johtajan ja Margret Nielsenin, joka purkautui valkean karhuntaljan kierteistä esille.
"Hei!" huusi jokainen, ja postimies sanoi: "Tässä nyt viimeinkin näette meidät! Emme lumipyryltä päässeet eilen, mutta johtaja patisteli minua väenväkiseltä lähtemään matkaan, heti kun se kello eilenillalla herkesi yhdeltätoista!"
"No, emmehän toki joka päivä ole porsaan tapossa?" tuumi johtaja, ja miesten naurellessa ja silmää iskiessä kysyi Margret Nielsen:
"Ja miten on Annan laita?"
Anna seisoi sanattomana ja aavemaisen valkeana, joten johtaja huomautti: "Näymme säikäyttäneen hänet tajultaan, sillä hän toljottelee kuin haamun nähneenä. Mutta missä on Magnus?"