Mutta silloin puuttui puheeseen kuvernööri. "Tietenkin jokin vähäpätöinen seikka", huomautti hän lauhkeasti. "Magnus kyllä selittää. Mitä kohtaa vastustat, poikani?"
Oli jälleen jännittynyt äänettömyys, ja sitten sanoi Magnus järeällä äänellä:
"Tämä sopimus vaatii minua asumaan koko ikäni Islannissa — se on orjuutta, enkä siihen alistu."
"Mutta, rakas Magnus", selitti Anna, "etkö näe sen syytä? Oikeastaanhan on Thora johtajan ainoa tytär — hänen ainoa lapsensa — ja jos hän poistuu, niin kuka on häntä sen koommin ilahduttamassa, hänen kotiansa sulostuttamassa? Ole järkevä, Magnus!"
"Anna, puhukoonpahan nuori mies loppuun", arveli johtaja. "Hänellä saattaa olla muitakin vastaväitteitä. Onko sinulla?"
"On", vastasi Magnus. "Tämän sopimuksen mukaan tulen Thoran naidessani liikekumppaniksenne, mutta ainoastaan neljänneksellä. Kumppanuus on kumppanuus, ja missä kumppanuksia on kaksi, siellä pitäisi olla kahtiajako — minä tahdon puolet."
Seurue kuunteli tyrmistyneenä, ja johtaja purskahti nauruun. "Miks'ei?" ivasi hän. "Ei hätä lakia lue. Vävyn saanti on minulla niin lujassa, etten saisi hevillä paljoksua."
"Ystäväni", sanoi kuvernööri, "älkäämme kiivastuko. Kenties ei Magnus ole lausunut tarkoitustaan kyllin selvästi."
"Ei enää selvemmästä apua. Hän vaatii tasanjakoa. Mutta kenties ei siinä kaikki. Onko vielä muuta?"
"Onpa kylläkin, johtaja", pitkitti Magnus hieman ärhentelevästi. "Sopimuksessa määrätään, että teidän vetäytyessänne pois liikkeestä tulee minun se ottaa haltuuni, mutta saan ainoastaan kolmanneksen voitosta — minun täytyy saada kaksi kolmannesta!"