"Millaisia ikävyyksiä saatatkaan haastaa, täti! Pelkästään sen takia, että aion Oskarin kanssa lammasten korjuuseen —"
"Niinpä niin, purosta suuren virran alku. Mutta puheestako olisi apua — peto talttuu, mutta ei niskoitteleva nainen."
Nähdessään sitten kyynelten kihahtaneen Thoran silmiin täti Margret silitti tytön tukkaa leppoisemmin ja sanoi:
"Magnus ei kukaties ole yhtä nerokas kuin hänen veljensä, mutta kaksinkymmenin verroin vankempi ja vakaisempi hän on, aivan yhtä pystyvä pitämään huolta rakastamastaan ja omiaan hänen onnensa turvaajaksi. Onhan sitä paitsi kaikki sovittua ja valmiina, ja raivattu tie on huokein astua, rakkaani. Isäsi ja kuvernööri ovat teidän kahden liiton päättäneet; se on heillä sydämen asiana, ja naimakirja on laadittu, ja jos nyt jotakin vielä tapahtuisi —"
Mutta Thora oli pää kallellaan kuulostellut ääniä ulkosalta ja hypähti nyt äkkiä seisaalleen huudahtaen: "Varmasti on tuo Päistärikön astuntaa."
Katukivityksellä kopsahtelivat kaviot, ja ikkunan alta alkoi soinnukas miehinen ääni huudella:
"Halloo! Halloo! Halloo!"
Thora syöksähti uutimien luo, raotti kahta sälettä ja sanoi ihmetellen: "On se Oskar!" Hän naputti ikkunaruutuun ja huusi: "Pian tullaan!" ulkopuolella olijaa tovin tähystellen.
Nuori kolmenkolmatta ikäinen mies istui ponin selässä ja piteli toista ohjaksista. Hän oli pitkä ja solakka, lähes yhtä vaaleaverinen kuin Thora itse, ja tiheät, lyhyet kiharat hulmahtivat alppihatun alta, hänen sitä nostaessaan liikahtavia uutimia kohti. Kuu oli jo kadonnut; auringon airueena tungeikse harmahtavan punerva kajastus utuisen ilmakehän halki; lahdella kelluvat laivat ja kalaveneet häämöttivät usvahunnussaan, ja katujen pimennossa liikehti edestakaisin häilyvinä varjoina miehiä ja naisia, kaulaa myöten kääriytyneinä, mutta pakisten ja naurellen kuin lapset.
"Joutuin, joutuin, täti!" huusi Thora ääntänsä alentaen, ja makuuhuoneessa naisten kuiskutellen hyöriessä läjäytteli ulkona odottelija sääryksiään ratsuraipalla ja vuoroin vihelsi ja lauloi lempilaulun säkeitä —