"Hän julistaa äänimäärät. Odotammeko?" kysyi Thora.
"Voisihan tuo olla hauskaa", arveli Helga.
Heti kun melu hiljeni, luki ruununvouti numerot. Oskar oli saanut kolme neljännestä äänistä. Taasenkin hurrattiin huikeasti, huudeltiin: "Oskar!" "Oskar!" ja Thora sanoi:
"Oskar tulee nyt vuorostaan esille. Varrommeko sitäkin?"
"Miksikä emme? Lystikästä on häntä katsella", vastasi Helga, ja pikku välihetkenä taputteli Thora Päistärikköä saadakseen sen pysymään alallaan ja lähemmäksi hiipien puristi sisarensa kättä.
Sitten hypähti Oskar kuistille keskellä hillitöntä suosionosoitusten myrskyä, ja hänen takanaan seisoi kaksi miestä soihdut kädessä, joten hänen runkonsa ja kasvonsa olivat selvästi näkyvissä alapuolella aaltoilevalle kansanpaljoudelle — hento, joustava vartalo, hiukan pörröinen vaalea tukka, säteilevät silmät, liikehtivä suu ja ainainen hymy, joka tenhosi jokaisen.
Sellaisena näki hänet Helga ensi kerran, sen jälkeen kun Oskar oli miehen ikään tullut, ja tytön veitikkamaiset kasvot saivat vakavan ilmeen.
"Hieno, uljas!" virkahti hän.
Thora tuskin erotti sanat loppumattomien hurrausten suhinassa, mutta sanoi:
"Oskar aikoo puhua — vieläkö kuuntelemmekin häntä?"