"Se on siis tehty."
"Niin, se on tehty", vastasin.
Hetken kuluttua hän rupesi juttelemaan siitä, missä asuisimme, ja sanoi otaksuvansa, että enimmän aikamme viettäisimme Lontoossa.
"Mutta te saatte päättää lempiviikoista, missä ne vietetään, tarkoitan", virkkoi hän.
Vastasin, että parhaiten hän itse sen tietää, mutta kun hän itsepintaisesti vaati minua päättämään, vakuuttaen minulla olevan oikeuden siihen, muistin, että luostarissa ollessani olin kaikista maista hartaimmin halunnut nähdä Pyhää maata.
En milloinkaan, vaikka eläisin kuinka kauan, voi unhottaa hänen armonsa harmaiden silmien katsetta, kun ilmaisin toivoni.
"Tarkoitatteko Jerusalemia — Nazaretia — Kuollutta merta ja kaikkea sitä?" kysäisi hän.
Tunsin veren karkaavan poskilleni, ikäänkuin olisin sanonut jotain hyvin naurettavaa, mutta hänen armonsa alkoi nauraa ja sanoi minua "pikku nunnakseen". Sitten hän ehdotti — koska olin antanut hänelle vallan valita että matkustaisimme Egyptiin ja Italiaan ja paluumatkalla Berliniin ja Pariisiin, sillä ehdolla, että läksisimme Ellanista jo hääpäivänä.
Raa-linnan vieraiden lähdettyä ja heidän jätettyään minulle perheeseen kuuluvia pitsejä ja jalokiviä häissä kannettavaksi, kerroin Bridget tädille ja kauniille Betsylle, mitä olimme sopineet lempiviikkojen vietosta, jolloin Betsy, jolle Italia oli paratiisi ja jolle Lontoo häämötti kullan ja ruusuhohteen valossa, huudahti tapansa mukaan:
"Sinäpä vasta olet onnellinen!"