"Kas vain! Mitäs sinulle sanoin! Enkö sanonut: naittakoot hänet vaikka viidellekymmenelle lordille, ei hän silti unohda vanhoja ystäviään?"
Minä nauroin, tohtori nauroi ja sitten hän itsekin nauroi.
Sitten avasin veräjän ja astuin puutarhaan ja kättelin heitä, ja rouva Conrad pyyhki jauhoista kättään (hän oli ollut puuroa keittämässä), ennenkuin tarttui minun käteeni.
"Hyvänen aika, Mary O'Neill se todella on."
"Niin, minä se olen."
"Mutta sallikaa minun oikein tarkastaa teitä", sanoi hän sitten pidellen minua molemmista käsistä. "Täällä on kerrottu sellaisia ihmeellisiä asioita hovin nuoresta emännästä, etten ole voinut niitä kaikkia uskoakaan. Mutta ei, ei", lisäsi hän tuokion kuluttua, "eivät ne ole sittenkään kertoneet puoliakaan."
Minä nauroin yhä, vaikka minulla oli täysi työ estää kyyneleitä puhkeamasta.
"Saanko tulla sisään?" sanoin.
"Hyvänen aika, tulkaa, ja olkaa tervetullut", ja käskien tohtoria pesemään kätensä ja tulemaan mukaan hän vei minut keittiöön, joka samalla oli heidän arkihuoneensa, ja jossa puuropata porisi tulella.
"Käykää istumaan. Tuohon nojatuoliin. Kas niin! Siinä on hyvä. Niin, niin, tunnettehan te meidän talon."