Kolme päivää ennen häitäni nousin aikaisin vuoteeltani ja läksin kävelemään hengittääkseni raikasta suolailmaa. Melkein huomaamattani poikkesin rantaan vievälle tielle, ja ennenkuin olin selvillä siitä, minne kuljin, huomasin olevani Suvimajan edustalla. Uuninpiippu tuprusi savua, ja palavan turpeen haju lähti talosta. Se oli siinä somana ja muuttumattomana kuten ainakin, kuistin ympärillä kiemurtelevine lakastuvine ruusuineen.
Joku kaivoi maata puutarhassa. Se oli tohtori paitahihasillaan.
"Hyvää huomenta, tohtori", huusin hänelle aidan takaa.
Hän nojasi lapioonsa ja katsahti ylös, mutta ei hetkeen puhunut mitään.
"Ettekö tunne minua?" kysäisin.
"Tunnenhan toki; te olette tietysti…"
Lopettamatta lausettaan hän kääntyi kuistiin päin huutaen:
"Äiti! Äiti! Tulehan katsomaan, kuka viimeinkin on osunut tänne!"
Martinin äiti astui ulos kuistille vaaleassa karttuunipuvussaan, hiukan pienempänä mielestäni, mutta herttaisen naisellisena kuten ennenkin.
Hän nosti ylös molemmat kätensä minut nähdessään ja huudahti: