"Mitä hän sanoo, isä Dan?"
"En tiedä, voiko sitä sinulle kertoa, en tosiaankaan tiedä. Ja sittenkin, jos se on totta… jos siinä on perää…"
Minua värisytti, mutta pyysin häntä kertomaan, mitä Martin oli kirjoittanut. Hän kertoi. Se koski tulevaa miestäni — että hän vietti säännötöntä elämää, oli kuuluisa paheellisesta elämästään, että hänellä oli suhde Lontoossa jonkun näyttelijättären kanssa, joka jo oikeastaan oli hänen vaimonsa ja niinmuodoin — niin oli Martin sanonut — ei naimisiinmeno minun kanssani olisi muuta kuin "laillistettu ja pyhitetty kaksiavioisuus".
Katkonaisesti ja usein keskeyttäen rakas vanha pappini kertoi minulle tämän. Se oli hänestä niin häpeällistä, että hänen yksinkertainen ja viaton sydämensä tuskin saattoi uskoa sitä.
"Jos todella uskoisin olevan totta", sanoi hän, "että sellaista elämää viettävä mies tulee tänne naimaan minun pienen… Mutta ei, Jumala ei voisi sallia sellaista. Täytyy kuitenkin kysellä. Täytyy saada varmat tiedot. Me asumme niin erillämme tässä pienessä saaressa, että… Mutta nyt minun täytyy palata kotiin. Piispa ehkä jo kutsuu minua."
Yhä syvästi järkytettynä hän erosi minusta sillan luona, ja ajotien veräjän luona näin Tommy toverin tikapuilla seisoen koristelevan kukilla riemuporttia, joka edellisenä päivänä oli siihen pystytetty.
"Tommy", sanoin pysähtyen puhuttelemaan häntä, "tiedätkö, että sinä olet ainoa, joka et ole sanonut hyvää sanaa minulle naimisiinmenostani?"
"Vai olen, missy?" vastasi hän hämille joutumatta. "No niin, se kai riippuu siitä, että olen niin paljon tuikeita sanoja virkkanut muille."
"Kelle sitten?"
"No esimerkiksi vanhalle Kristoferin Johnnylle. 'Hovissahan tapahtuu suuria, kerrotaan', sanoo hän minulle. 'Niinpä näkyy', sanon minä. 'Kylläpäs Neale lordin pojantyttären kelpaa ylvästellä sinä päivänä, kun hän tulee Raa-linna n emännäksi'. 'Ehkä kyllä', sanon minä, 'mutta vielä enemmän kelpaa Raa-linnan ylvästellä sinä päivänä, kun hän pienellä jalallaan astuu sinne'."