Mutta Bridget täti, joka oli minua katsellut ohuita huuliaan pilkallisesti väännellen, keskeytti minut:
"Kylläpä! Tuo kaikki on kyllä paikallaan, kun sunnuntaisin mennään kirkkoon, mutta arkipäiväin avioliitossa ei ole päivänpaistetta, sanon. Se on tykkänään käytöllinen asia. Hommataan koti, perustetaan perhe ja kasvatetaan lapsia — sellaista on avioliitto, jos tahdot tietää."
"Mutta eikö rakkaus sitten ole välttämätön?"
"Riippuu siitä, mitä rakkaudella tarkoitat. Jos tarkoitat sitä, mistä runoissa ja lauluissa puhutaan — vertavuotavia sydämiä, huokauksia ja suuteloja ja kaikkea tuota lorua — niin ei!" sanoi Bridget täti liikutellen rajusti rautaansa.
"Sitä ihmiset tarkoittavat puhuessaan rakkausavioliitoista, ja se päättyy tavallisesti köyhyyteen ja kurjuuteen, eikä järki-ihmisillä ole mitään sen kanssa tekemistä. Katsele minua", jatkoi hän sylkäisten raudan pohjaan, "luuletko minun menneen rakkaudesta naimisiin, kun everstin otin. En toki. Tässä on aika kelvollinen mies, jolla on sievät tulot', sanoin, 'ja jos minä lisään oman pienen osani hänen vähiin varoihinsa, niin tulemme näppärästi toimeen, eikä haittaa, vaikkapa hän onkin jo hiukan ikämies', sanoin. Entäs äitisi. Hän oli sitä laatua, joka menee naimisiin rakkaudesta, ja jos olisimme antaneet hänen seurata omaa päätänsä, mihin hän sitten myöhemmin olisi joutunut viisitoista vuotta kestävän sairautensa aikana? Ei", lopetti Bridget tätini pudottaen raskaasti rautansa jalustalle, "ainoa kelvollinen avioliitto on se, joka perustuu siihen, että asianosaiset omaisuuden ja arvoaseman suhteen ovat toistensa veroiset. Ja sellainen sinuakin nyt odottaa, tyttö, äläkä Herran nimessä kulje ympäri kuin mikäkin kyläluuta kuuntelemassa kaikkien juoruja. Sitä ei minun Betsyni tekisi, jos hän olisi saanut olla sinun paikallasi — sen voin sinulle vakuuttaa, neitiseni."
En puhunut mitään. Rauta oli taas huimassa käynnissä.
"Rakkaus kyllä tulee aikanaan sitäpaitsi. Tulee tietenkin. Jollet juuri naimisiin mennessäsi rakasta miestäsi, niin rakastat häntä myöhemmin. Vaimon pitää pakottaa itsensä rakastamaan miestänsä. Niin täytyi minun, ja jos…"
"Mutta ellei voi, täti?"
"Silloin hävetään eikä puhuta enää mitään siitä."
Oli hyödytöntä jatkaa, niinpä nousin lähteäkseni.