Sanoin, että hän oli hyvin kiltti, ja lisäsin sitten hätäisesti:
"Mutta oletko varma siitä, että se on oikein, isä?"
Käsittämättä tarkoitustani hän naurahti.
"Oikeinko?" virkkoi hän kääntäen nenänpäätänsä sivulle vasemman käden peukalolla ja etusormella. "Ole rauhassa, kyllä se on niin oikein kuin lailla ja rahalla voi saada."
"Sitä en tarkoita, isä. Tarkoitan…"
"Mitä?" sanoi hän kääntyen päin minuun.
Väristen ja änkyttäen puhuin asiani. En rakastanut lordi Raata. Lordi Raa ei rakastanut minua. Senvuoksi rukoilin häntä minun tähteni, hänen tähtensä, kaikkein tähden (muistaakseni sanoin äitini tähden myös) siirtämään häämme tuonnemmaksi.
Isäni ei ensin näyttänyt voivan uskoa korviansa.
"Siirtää? Nytkö? Kaiken tämän rahanhukan jälkeen. Ja kun kaikki jo on allekirjoitettu, sinetillä merkitty ja todistettu!"
"Niin, jos sentään suostuisit, isä, sillä…"