Minä olin aina ollut ihastunut soittoon, ja äidin oli tapana opettaa minua laulamaan pienen pianon säestyksellä, joka hänen sallittiin pitää huoneessaan. Kerran hän taas virkkoi isälleni:
"Tiedätkö, ystäväni, että Mary-kultasella on niin kaunis ääni? Niin suloinen ja puhdas, että kun suljen silmäni, voisin melkein luulla enkelin laulavan."
Jolloin isäni naurahti kuten ennenkin ja vastasi:
"Vai on hänellä ääntä. Ja vieläpä niinkuin enkelillä. Mitähän ihmeitä hänestä vielä keksitään?"
Äitini ompeli itse enimmät vaatteeni. Hänen ei suinkaan olisi tarvinnut sitä tehdä, mutta kun hänellä ei ollut taloustoimissa mitään puuhattavaa, tuotti hänelle iloa verhota lemmikkinsä hennot jäsenet omien kättensä valmisteilla. Eräänä päivänä, kun hän vanhan mallikirjan väritetyn kuvan mukaan oli tehnyt minulle samettihameen, joka jätti sääret, kaulan ja käsivarret hyvin paljaiksi, sanoi hän:
"Eikö Mary-kultamme ole kuin pieni lady? Mutta hän tulee aina näyttämään ladyltä, olipa hänellä yllään mitä tahansa."
Ja silloin isäni nauroi vieläkin ylenkatseellisemmin ja vastasi:
"Hänen isoäitinsä perkasi rikkaruohoja naurispelloilta, niin teki — yhdeksän penceä hän sai päivässä kauniilla säällä ja kuusi penceä muulloin."
Äitini oli hartaasti uskonnollinen eikä koskaan antanut päivän kulua polvistumatta rukoustuolilleen Neitsyt Marian kuvan edessä, ja eräänä päivänä kuulin hänen juttelevan isälleni, että kun minä olin vielä aivan pikku vauva ja tuskin osasin mitään puhuakaan, tapasi hän minut kerran polvistuneena kehdossani pidellen nukkeani kohotetuissa käsissäni ja liikutellen huuliani ikäänkuin rukouksia lukien, katsellen kattoon hartain katsein.
"Hänellähän on aina ollut niin suuret, kauniit, uskonnolliset silmät, eikä olisi yhtään ihmeellistä, jos hän jonakin päivänä tulisi nunnaksi."