Mutta samassa hän nauroi, ja sellaisen miehen äänellä, joka on ollut paljon naisten kassa tekemisissä ja tietää miten heitä on kohdeltava, hän virkkoi:
"Kaipaa mielistelemistä, niinkö? Sitä ne lapsukaiset kaikki tekevät."
Näin sanoen hän likisti minua lähemmäksi itseään, pidellen käsivarttaan vyötäisilläni, mutta toistamiseen peräydyin hänestä ja työnsin hänet voimakkaasti pois.
Hänen kasvonsa synkkenivät hetkeksi, mutta kirkastuivat samassa taas.
"Vai niin", sanoi hän, "kyllä ymmärrän. Loukkaantunut, vai mitä? Rankaisee minua, kun olen ollut niin huomaamaton häntä kohtaan? No niin, siinä hän, pikku raukka, kyllä on oikeassa! Mutta älä ole milläsikään. Sinä olet erinomaisen sievä pikku vaimo, kultaseni, ja jos olen sinua laiminlyönyt, niin aion korvata sen lempiviikkojen aikana. Tule siis, pikku tyttö, olkaamme ystäviä."
Hän tarttui uudelleen kiinni minuun ja yritti suudella minua painaen samassa kätensä povelleni, mutta minä väistin kiertämällä pääni syrjään.
"Oi! Oi! Olenko loukannut hänen häveliäisyyttään, olenko?" sanoi hän nauraen miehen tavalla, joka oli varma itsestänsä ja minusta. "Mutta pikku nunnani kyllä pian siitä toipuu. Saammepa nähdä! Saammepa nähdä!"
Värisin kauhusta, joka oli minulle aivan uutta. Tähän asti ajatellessani naimisiinmenoa lordi Raan kanssa oli minua huolettanut rakkauden puute suhteessamme, ja sitä mitä tarkoitin rakkaudella — miehen ja vaimon keskinäisellä rakkaudella — arvelin samanlaiseksi tunteeksi, joka minussa oli arvoisaa äitiä kohtaan, vain ylevämmäksi, syvemmäksi ja henkisemmäksi sen kautta, että toinen oli mies, toinen nainen.
Mutta tämä oli aivan toista. Avioliitossa en ollut löytänyt, mitä olin odottanut, mutta jotain muuta siinä nähtävästi olin löytävä, sillä ei ollut epäilystä siitä, mitä mieheni tarkoitti, katsellessaan minua intohimoisilla silmillään ja sanoessaan: "Saammepa nähdä! Saammepa nähdä!"
Älysin mikä minua odotti, ja pelon valtaamana rupesin toivomaan, että tapahtuisi jotain minun pelastuksekseni. Olin niin säikähtynyt, että olisin paennut vaunuista, jos se vain olisi käynyt päinsä. Ainoa toivoni oli, että myöhästyisimme laivasta tai että myrsky estäisi sen lähtemästä matkalle. Mitä hyötyä minulla olisi ollut tästä vuorokauden viivytyksestä (kuvailin voivani palata kotiin sinä aikana), en tietänyt. Mutta siitä huolimatta rupesin kuumeellisen hartaasti pitämään silmällä pilviä.