"Mikä sitten?" murahti mieheni.
"Pitää jäädä Blackwateriin yöksi, toivossa että ilma korjaantuu huomisaamuksi."
Sen varalta hän oli jo tilannut meille huoneet ravintolasta.
Mieleni masentui, ja odotin mieheni vastausta jäykistyneenä.
"Hyvä on, Hobson. Kun täytyy, niin täytyy", vastasi hän.
Halusin puhua, mutta en tietänyt mitä sanoa.
Neljännestuntia myöhemmin pysähdyimme ravintolan edustalle, missä omistaja tarjoilijain ja johtajattaren ympäröimänä vastaanotti meidät jotakuinkin merkitsevästi hymyillen.
Kolmaskymmenesviides luku.
Ruvetessani kirjoittamaan, päätin kertoa totuuden ja koko totuuden. Mutta nyt huomaan, että totuus vaatii minua samoamaan muutamille inhimillisten kokemusten pyhimmille aloille. Tällä hetkellä tunnen olevani naisen elämän pyhäkön kynnyksellä ja kyselen itseltäni, onko tarpeellista ja välttämätöntä astua sen sisään.
Olen tullut siihen päätökseen, että se on tarpeellista ja välttämätöntä — tarpeellista kertomukseni jatkoon nähden, välttämätöntä kirjoitukseni tarkoituksen tähden.