Tätä sanasotaa kesti aika kauan ilman sen enempiä seurauksia, mutta viimein se saavutti huippunsa tuottaen vakavia muutoksia minun elämääni.
Äitinikin elämässä oli auringonvälkähdyksiä, ja kukat olivat hänen ainainen ilonsa. Vanha Tommy, puutarhuri, oli huomannut sen, ja joka aamu hän toimitti äidille kimpun tuoreita kukkia, vasta leikattuja ja kasteen kostuttamia. Mutta eräänä kevätpäivänä hän oli lähtenyt Curraghin rämeille nostamaan turvetta polttotarpeiksi, eikä niinmuodoin ollut voinut lähettää kukkia. Minä silloin päätin ottaa sen tehtäväkseni, sillä kun jo olin päässyt kuuden vuoden ikään, arvelin velvollisuudekseni pitää huolta äidistäni.
"Älähän huoli, äiti, minä tuon tinulle pikkuten kukkia", sanoin minä (s:t äännettiin silloin aina t:ksi) ja sakset kädessä minä kirmasin alas puutarhaan.
Minä olin valinnut penkereen loistavia ja tuoksuavia kesäkukkia ja olin juuri saanut leikatuksi muutamia kaikkein kauneimpia, kun Nessy MacLeod, joka ikkunasta oli pitänyt minua silmällä, ponnahti aika vauhtia kimppuuni.
"Mary O'Neill, kuinka uskallat?" huusi Nessy. "Sinä juonikas, pahankurinen, vilpillinen riitapukari, mitä Bridget tätisi nyt sanoo? Etkö tiedä, että tämä on kauniin Betsyn kukkapenkere, eikä siihen saa koskea kukaan muu."
Minä koetin puolustautua äitiini ja Tommy toveriin vedoten, mutta
Nessylle eivät sellaiset selitykset kelvanneet.
"Sinun äidilläsi ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Kyllä sinä sen tiedät, että tätisi se tässä talossa käskee ja ettei mitään saada aikaan ilman häntä."
Olin pieni, mutta tämä oli toki liikaa minulle. Pienen sydämeni sopukassa olin kauan tuntenut nöyryytetyn ylpeyden salaista tuskaa — mistä tullutta en tiedä nähdessäni Bridget tädin anastavan äitini paikan, ja niinpä minä nyt suuttumuksesta puhisten, mutta sanaakaan virkkamatta, sivalsin päät kaikilta Betsyn kukilta ja kahmaisten sylini kukkuroilleen niitä — kymmenen kertaa enemmän kuin tarvittiin — suuntasin askeleeni äitini huoneeseen.
Kahden minuutin kuluttua nousi pelottava melske. Arvelin tuomion hetken tulleen, kun kuulin Bridget tädin kupeella riippuvan suuren avainkimpun kilisevän rappuja ylös, mutta äitini se rangaistuksen saikin kantaa.
"Isabel", huudahti Bridget täti, "nyt kai viimeinkin olet tyytyväinen lapseesi?"