"Mitä pahaa Mary on nyt tehnyt, Bridget kulta?" kysyi äitini.
"Älä huoli kysellä. Kyllä sinä sen hyvin tiedät, ja jollet tiedä, niin saat sen pian kuulla."
Äitini vilkaisi kukkiin, ja hän näytti käsittävän mitä oli tapahtunut, sillä hänen kasvonsa venyivät ja hän sanoi nöyrästi:
"Mary on ollut pahankurinen, mutta kyllä hän katuu eikä enää toiste niin tee."
"Katuu, vai katuu!" huudahti tätini. "Hänkö katuisi! Hän tekee sen toistamiseen, ja jo ensi tilaisuudessa. Senkin riitapukari! Pieni, juonikas, vilpillinen riitapukari! Mutta ihmekö se, jos lapsista tulee pahankurisia, kun ei oma äiti huoli heitä oikaista."
"Kaiketi sinä olet oikeassa, Bridget kulta, oikeassa sinä aina olet", sanoi äiti matalalla, alistuvalla äänellä. "Mutta minä olen niin heikko voimiltani, ja Mary, näetkös, on kaikki mitä minulla on."
Äitini silmät alkoivat nyt vettyä, mutta Bridget tätini ei vielä tyytynyt voittoonsa. Pyyhkäisten alakertaan hän esitti valituksensa isälleni, joka määräsi, että minut oli otettava äitini hoidosta ja muutettava alakertaan, koska hän ei kyennyt johtamaan kasvatustani. Tämä toimi uskottiin Bridget tädilleni, ja sen lähimpiä seurauksia oli, että minun piti oleskella alakerrassa ja syödä ohraleipää ja kauravelliä ja nukkua hallin päällä olevassa kylmässä huoneessa, kauniin Betsyn syödessä vehnästä ja omenatorttua ja nukkuessa äitinsä kanssa keittiönpäällisessä huoneessa, missä aina pidettiin tulta takassa.
Viides luku.
Äitini suri paljon tätä muutosta, mutta minä puolestani löysin siitä sentään lohduttaviakin puolia. Niinpä saatoin nyt helpommin kuin ennen hiipiä ulos Tommy toverin luo, joka oli ennen ollut merimies ja oli vieläkin reima, vanha merikarhu harmahtavine partoineen ja tuuheine kulmakarvoilleen, joiden alta hän lystikkäästi vilkutteli "ylähanka"-silmäänsä, kuten hänen oli tapana sanoa.
Luulenpa että Tommy oli yksi niitä harvoja isäni talossa, jotka täydellä todella pitivät minusta, mutta kenties se johtui pääasiallisesti siitä, että hän vihasi Bridget tätiäni. Hänestä puhuessaan hän käytti nimitystä "iso emäntä" ja sillä hän tarkoitti, että hän hallitsi ja vallitsi koko tilusta ja kaikkea mikä siihen kuului. Kun hänen kuuluvilleen tuli jokin juttu hänen kovuudestaan palvelijoita tai alustalaisia kohtaan, oli hänen tapana sanoa: "No niin, kyllä se vielä nähdään, eikö hänenkin aikansa tule"; ja kun hän kuuli että täti oli minut äidistäni erottanut ja ryöstänyt häneltä hänen ainoan ilonsa ja rakkautensa esineen, sylkäisi hän sivulleen sanoen: