Istuin yhä äänetönnä ja hievahtamatta.
"Molemmat joudumme naurunalaisiksi, se on varma, mutta sitä en voi auttaa. Me emme tietenkään voi elää yhdessä asiain näin ollen."
Uusi ilonvirtaus pyyhkäisi ylitseni.
"Oli miten oli, ennenkuin lähden matkaan saaresta, tahdon tietää, miten asiat järjestyvät. En aio viedä sinua mukanani, ennenkuin saan jonkinlaista hyvitystä. Ymmärrätkö?"
Kuuntelin hengähtämättä, mutta en vastannut.
"Aion kirjoittaa kirjeen isällesi ja lähetän Hobsonin heti autolla viemään sitä. Kuuletko?"
"Kuulen."
"No niin, tiedät minkälainen isäsi on. Ellen erehdy, ei hän tule kovinkaan suopeasti kohtelemaan puoliromanttisia, puoliuskonnollisia tunteitasi. Tyydytkö tähän?"
"Tyydyn."
"Hyvä on. Minä siis teen niin."