"Hän hakee lohdutusta muualta — sen hän tekee. Ja se on sinulle parhaiksi. Siitä saat syyttää vain itseäsi. Kenties luulet voivasi itse tehdä samaa, mutta älä luulekaan. Naisille se ei käy. Hän tulee olemaan hyvinkin tyytyväinen, ja sinä yksin saat kärsiä, niin että älä hupsuttele. Mukaudu oloihin. Olkoonpa ettet ole kovin ihastunut mieheesi. En minäkään erikoisesti pitänyt everstistä. Hän nuuskasi, eikä mikään vaimo maailmassa olisi voinut pitää häntä puhtaissa nenäliinoissa. Mutta kun järkevä ihminen huomaa, että jotain on kärsittävä, niin hän sen kärsii. Ja se on nyt sinunkin tehtävä. Joka tahtoo tuoreita munia, sen pitää itse kasvattaa kananpoikia, näetkös?"
Bridget täti jutteli vielä hetken aikaa, kertoen isäni suuttumuksesta, mikä ei minua suuresti hämmästyttänyt, kun tiesin mitä toiveita hän oli rakentanut avioliittooni ja kuinka hän odotti minulle lasta, poikaa, perheen kunniaa kantamaan.
"Aiotko tuottaa hänelle pettymystä kaiken sen jälkeen, mitä hän on sinulle tehnyt? Se olisi arvotonta ja hupsua. Sinusta tulisi koko saaren pilkanaihe. Nouse siis vuoteellasi ja pukeudu ja ole valmis ja altis seuraamaan hänen armoansa, kun hän lähtee matkaan iltapuolilaivassa."
"En voi", sanoin.
"Et voi? Tarkoitat, ettet tahdo?"
"Olkoon sitten niin, täti, en tahdo."
Nyt Bridget täti piteli minua rajusti kotvan aikaa sanoen, että jos itsepintainen päätökseni olla seuraamalla miestäni merkitsi aikomustani palata kotiin, niin hän saattoi heti paikalla ilmoittaa, ettei minua siellä kaivattu eikä minun tarvinnut yrittää tulla.
"Minulla on ilmankin kyllin huolta siinä talossa, Betsy vielä naittamatta, ja isäsi kun ei tee mitään hänen eteensä, ja sitten vielä se iljettävä Nessy MacLeod, joka häntä liehakoi. Sinä kiittämätön ilkiö! Sinä saatat meidät kaikki perikatoon! Ja mitä kaikkea olen puolestasi tehnyt! Mutta olkoon! Jos tahdot itse valmistaa vuoteesi, niin kyllä pidän huolen siitä, että saat siinä maata."
Ja tutisten harmista niin että puolikuunmuotoinen myssy oli kasvoille solahtaa, Bridget tätini pyyhkäisi ulos huoneesta.
Puoli tuntia myöhemmin astuessani saliin, tapasin isän asianajajan, herra Curphyn, odottamassa minua. Hän katsahti minuun suopeasti ja merkitsevästi myhähtäen, niin että veret uudelleen karahtivat poskilleni, istutti minut viereensä, kosketti käsivarttani suurella, valkealla, tahmealla kädellään ja siveli toisella pitkää, ruskeata partaansa, ja sitten hän alkoi sunnuntaikouluopettajan puolittain soimaavalla äänellä, kun huikentelevaa lasia oikaistaan, kertoa mitä seurauksia siitä olisi, jos pysyisin järkähtämättömänä nykyisessä päätöksessäni.