Laki oli hyvin selvä avio-oikeuksiin nähden. Jos vaimo kieltäytyy yhdyselämästä miehensä kanssa minkään syyn nojalla — julmuutta tai joitakin muita hyväksyttäviä syitä lukuunottamatta — saattaa mies vedota oikeuteen ja pakottaa hänet siihen, ja jos vaimo kieltäytyy, jos hän poistuu miehensä asunnosta tai poistuttuaan kieltäytyy palaamasta, saattaa oikeus rangaista hänet — jopa vangitakin.
"Näette siis, tyttöseni, että mies se on vahvin puoli tällaisissa asioissa, ja hän voi pakottaa vaimon tottelemaan."
"Tarkoitatteko", sanoin, "että hän voi käyttää väkivaltaa pakottaakseen vaimoansa?"
"Järjellistä väkivaltaa kyllä. Niin luulisin. Ja onhan se oikeus ja kohtuus, jos oikein asiata ajattelette. Vaimo on tehnyt vakavan sopimuksen, ja lain velvollisuus on pitää silmällä, että hän täyttää siihen kuuluvat ehdot."
Muistelin, miten vähän olin tietänyt tekemäni sopimuksen ehdoista, mutta olin liian murtunut ja häpeissäni mainitakseni mitään siitä.
"Niin kyllä, niin on asianlaita", virkkoi asianajaja, "väkivaltaa, järjellistä väkivaltaa! Voinette sanoa, että siinä tapauksessa nainen on huonommassa asemassa vaimona kuin rakastajattarena. Se on kyllä totta, mutta sellainen on laki, ja kun nainen kerran on naitu miehelle, ei hänellä ole muuta keinoa välttää alistumistaan kuin — vankeus."
"Mieluummin sitten se — tuhat kertaa mieluummin", huudahdin, sillä mieleni kuohui vihasta ja harmista.
"Ei, ei, tyttöseni, ei, ei! Te olette solminut avioliiton, jonka pohjana on aseman, omaisuuden ja kasvatuksen yhdenarvoisuus, ja aikaa myöten kaikki kääntyy hyväksi. Älkää toimiko loukkaantuneiden tai kiukustuneiden tunteiden vallassa, sillä silloin turmelette oman onnenne yhtä hyvin kuin kaikkien omaistenne. Ajatelkaa isäänne. Muistakaa, mitä hän on tehnyt saadakseen toimeen tämän avioliiton… Saatan kertoa teille, että hän on neljälläkymmenellä tuhannella punnalla maksanut miehenne velat, ja lisäksi sitoutunut suorittamaan hänelle vuosittain kuusituhatta puntaa. Tahdotteko, että hän menettää kaiken tämän rahan?"
Minua niin inhotti kuulla tätä, etten saanut puhutuksi, ja asianajaja, joka omalla tavallaan oli yhtä mahdoton todellisia tunteitani tajuamaan kuin mieheni oli ollut, puheli edelleen:
"Kas niin, olkaa järkevä. Voinette ehkä olla kärsinyt jonkinverran välinpitämättömyyttä ja loukkaavaa kohtelua. Epäilemättä olettekin. Miehenne on ylpeä, ja hänellä on luonteenominaisuuksia, joita meidän kaikkein tulee suvaitsevasti kohdella. Mutta joskohta voisitte syyttää häntä julmuudesta ja saada aikaan avioeron — jota ette voi — mitä hyötyä teillä olisi siitä? Ei niin mitään — vähemmän kuin ei mitään! Rahalliset sopimukset pysyisivät entisellään. Isänne tulisi kadottamaan julmia summia. Ja mitä teistä tulisi? Naimisissa oleva leski! Pahin tila, mihin nainen koskaan voi joutua — etenkin jos hän on nuori ja suloinen ja kiusausten alaisena. Kysykää vain vaikka keltä — vaikka keltä."