"Muista epistolaa, joka luettiin kirkossa eilenaamulla: 'Vaimot, olkaat miehillenne alamaiset'."
Kirveltävä tunne kurkussani kysyin arveliko hän, että minun oli seurattava miestäni, kun hän lähti saaresta iltapuolilaivassa.
"En tiedä muuta neuvoa, lapsiraukkani. Minut lähetettiin sinua nuhtelemaan. Sitä en voi tehdä, mutta en liioin voi yllyttää sinua vastarintaan. Se olisi väärin. Se olisi julmaa. Se johtaisi sinua yhä pahempiin selkkauksiin." Suuni oli kuivettunut, mutta sain sanotuksi: "Minulla ei siis ole mitään toivoa?" "Jumala tietää, etten minä voi antaa mitään." "Vaikken rakasta tätä miestä, niin minun täytyy elää hänen kanssaan hänen vaimonaan?"
"Se on kovaa, hyvin kovaa, mutta muuta neuvoa ei näy olevan."
Minä nousin pystyyn ja astuin takaisin ikkunan luo. Hurja kapinanhenki riehui minussa.
"Minä tulen olemaan huono nainen omissa silmissäni."
"Älä sano niin", virkkoi isä Dan. "Olethan naimisissa miehen kanssa."
"Yhtäkaikki minä olen mielestäni mieheni rakastajatar — hänen naitu rakastajattarensa, hänen prostitueerattunsa."
Isä Dan oli kauhistunut, ja kun sanat olivat kirvonneet suustani, olin itsekin säikähtynyt — säikähtyneempi kuin milloinkaan ennen, sillä jokin sisässäni tuntui työntäneen ne ilmoille.
Kun olin jonkin verran tyyntynyt, rupesi isä Dan, hermostuneesti kopeloiden kauhtanallaan riippuvaa hopearistiä, juttelemaan vihkiäissakramentin yliluonnollisesta vaikutuksesta. Jumala yhdistää ihmiset yhteen, ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä ei ihmisten pidä erottaman, eikä minkään asianhaarain, ei koettelemusten eikä kärsimysten. Voisiko otaksua että niin pyhää, niin peruuttamatonta sidettä koskaan solmittaisiin ilman hyvää seurausta? Ei, Kaikkivaltiaalla on omat tiensä lapsiansa ohjatessaan, ja pyhän aviosäädyn suuri, käsittämätön salaisuus on yksi niistä.