Hän oli sitten ottanut takaisin tyttönimensä ja liikkunut madame Lierin nimellä, ja nyt hän oli matkalla Egyptiin viettämään huvikautta Kairossa.
"Entä sinä?" sanoi hän. "Sinä jäit kai vielä kauaksi aikaa luostariin — niinhän?"
Vastasin myöntävästi ja epävakaisella äänellä (sillä hänen vanha lumousvoimansa alkoi taas kiehtoa minua), ja sitten hän tiedusteli arvoisasta äidistä, "arvoisasta Mildred äidistä", sisar Angelasta, isä Giovannista ja ennen kaikkea minusta itsestäni, jota hän aina oli muistellut Margaret Marynä, koska olin näyttänyt niin viattomalta ja nunnamaiselta.
"Ja nyt olet naimisissa!" lisäsi hän. "Ja kuinka loistavissa naimisissa! Me olemme kyllä kuulleet. Äiti oli niin huvitettu. Oletpa sinä oikein onnellinen tyttö. Kaikki sanovat, että miehesi on niin kaunis ja miellyttävä. Vai mitä, eikö hän ole?"
Tein voitavani kaunistaakseni hänelle asemaani vääristelemättä tosiasioita ja teeskentelemättä tunteita, joita ei minussa ollut, kun rannalta laski vene laivamme kylkeen ja mieheni kiipesi kannelle.
Tavalliseen äreään tapaansa hän aikoi mitään virkkamatta kulkea sivuitseni hyttiinsä, kun hänen silmänsä osuivat vieressäni istuvaan Almaan. Silloin hän pysähtyi ja silmäili meitä ja astui sitten luoksemme sanoen äänellä, joka oli aivan outo minulle:
"Mary rakkaani, etkö tahdo esittää minua ystävällesi?" Epäröin ja sitten minä väräjävin huulin tein sen. Mutta jokin sisässäni ilmaisi minulle esittäessäni mieheni Almalle ja Alman miehelleni, heidän seisoessaan siinä vastatusten toisiaan katsoen ja toisiaan kädestä pidellen, että tämä oli elämäni ratkaisevin hetki — että hetkeni oli lyönyt, oli se sitten turmiokseni tai onnekseni, ja melkeinpä saatoin kuulla kellon kumajamisen.
Neljäskymmenesviides luku.
Tästä hetkestä alkaen mieheni oli toinen mies. Hänen tyly käytöksensä minua kohtaan muuttui kohteliaaksi, ystävälliseksi, melkeinpä helläksi. Joka aamu hän naputti hyttini ovelle kysyäkseen, olinko nukkunut hyvin vai oliko laivan liikunto häirinnyt minua.
Hänen käytöksensä Almaa kohtaan oli viehättävä. Ennen aamiaista he jo astelivat yhdessä kannella raitista suolailmaa hengittäen. Toisinaan laskin ikkunani alas, ja silloin kuulin heidän naurunsa kun he kulkivat hyttini sivu, koneiden jyskytyksen ja laineiden kuohujen läpi. Välistä he kurkistivat sisään hyttiini ja Alma sanoi: