"Ja mitenkä on Margaret Marymme laita tänä aamuna?"
Meidän paikkamme ruokasalissa olivat vaihdetut. Nyt istuimme Alman kanssa kapteenin pöydässä, ja joskin kipeästi kaipasin tohtorin hilpeätä puhelua Martin Conradista, olin kumminkin suuresti ihastunut Alman eloisaan älyyn ja loppumattomaan juttuvarastoon. Hän näytti tuntevan melkein kaikki ihmiset. Mieheni tunsi myöskin kaikki ihmiset, eikä keskustelu milloinkaan väsähtänyt heidän välillään.
Tunsin hiukan sitä samaa ihmeellistä ihailua Almaa kohtaan kuin Pyhässä Sydämessä ollessani, ja mitä tuli mieheeni, tuntui kuin olisin nähnyt hänet ensimäistä kertaa.
Hän taivutti kapteenin pitämään tanssit merelläolomme viimeisenä iltana, ja niin pystytettiin suojakatokset, sytytettiin sähkölamput ja laivankansi muuttui lumoavaksi näyttämöksi.
Mieheni ja Alma johtivat tanssia. Mieheni tanssi kauniisti, ja Alman puku oli verrattoman hieno. Koska en itse osannut tanssia, seisoin kapteenin kanssa varjossa ulkopuolella katselemassa heidän liikehtimistään loistavassa ja häikäisevässä piirissä kuunsäteitten kimmeltäessä vetten päällä hopeaviuhkan tavalla ja pikkulaineitten ystävällisesti loiskien taputellessa laivan kylkiä.
Olin melkein onnellinen. Yksinkertaisuudessani olin kiitollinen Almalle siitä, että hän oli aikaansaanut tällaisen ihmeellisen muutoksen. Niinpä kun Port Saidiin tullessamme mieheni sanoi:
"Ystäväsi, madame Lier, ei ole hommannut vielä mitään huoneita itselleen Kairossa — eiköhän olisi parasta sähköittää hotelliimme, kultaseni?" vastasin myöntävästi, ja ihmettelin, miksi hän minulta oli kysynyt.
Hotellimme oli muutamalla Niilin saarella oleva itämaalainen rakennus. Se oli ennen kuulunut jollekin jo kuolleelle kediiville, joka oli rakennuttanut sen erään keisarinnan muistoksi, ja siinä oli suuri halli leveine portaineen.
Siellä me asuimme kolme kuukautta, eri huoneissa kuten Lontoossakin. Minä olin hurmaantunut. Kaikki oli minusta kaunista, olin siksi nuori ja kokematon, etten nähnyt edessäni olevan kuvan varjopuolia. Näin suuren maailman elämää ensi kerran, ja se tenhosi minut.
Suloisia ja kalliisti vaatetettuja naisia silkissä, sametissa, pitseissä ja yltäpäältä jalokivissä — tummia ranskattaria, vaaleaverisiä saksattaria, uljaita englannittaria ja sulavaliikkeisiä amerikattaria. Ja sitten brittiläisiä sotureita erivärisissä virkapuvuissaan, puoliturkkilaisia punaisissa tarboosheissaan ja kaikkien maiden valtiomiehiä, italialaisia, itävaltalaisia, ranskalaisia, saksalaisia — olipa siinä kosmopoliittista maailmaa — oli kaikkien kansallisuuksien edustajia!