Joka tunti oli mieltäkiinnittävä omalla tavallaan, mutta minua miellytti eniten teeaika terassilla, sillä se on naisen loistohetki, jolloin hänen pukunsa kauneus ja hymynsä viehkeys esiintyy kaikkein kiehtovimpana.
Mikä värien vaihtelu auringonpaisteessa! Kirjavapukuiset naiset muistuttivat elävää kukkakimppua istuessaan siinä verannan varjossa edessään vihertävät nurmikot ja kuusipuut ja takanaan punalakkiset orkesterilaiset, mustapintaisten arabialaisten, beduiinien ja nubialaisten liikkuessa kuulumattomin askelin edestakaisin.
Vaikka olin kasvatettu niin tykkänään erilaisessa maailmassa, en voinut vastustaa kaikkea tätä kauneutta, se tempasi minut mukaansa. Aistini puhkesivat eloon ja sydämeni tuntui laajentuvan.
Alma ja mieheni puolestansa näyttivät olevan kuin luodut tähän elämään. Istuessaan teepöydän ääressä pienellä köysipiiskallaan huitomassa kärpäsiä tiehensä, Alma lausui pehmeällä, mehevällä äänellään ihmisjoukosta huomautuksia, joiden todellisen merkityksen mieheni yksin näytti tajuavan. Hänen eloisat ja tutkivat silmänsä näyttivät aina ja kaikkialla keksivän naurunaihetta ja pitävän kaikkia hullunkurisina.
Minäkin olin hänen mielestään hullunkurinen. Viattomuuteni ja luostarimaiset mielipiteeni tuottivat hänelle ehtymätöntä pilanteon aihetta.
"Mitähän rakas pikku Margaret Marymme tästä arvelee?" virkkoi hän usein merkitsevästi hymähtäen katsoessamme jotain, joka minusta oli aivan viatonta.
Vähän ajan kuluttua alkoi epämääräinen levottomuuden tunne Alman suhteen saada valtaa minussa. Päivä päivältä hän kävi sydämellisemmäksi minua kohtaan ja sanoi minua "rakkaaksi tyttökullakseen" ja "vanhimmaksi ystäväkseen, mitä hänellä oli maailmassa". Mutta vähitellen minulle, kävi selväksi, että hänen ja mieheni välillä vallitsi keskinäinen ymmärtämys, jossa minulla ei ollut minkäänlaista osaa. Toisinaan näin Alman silmien etsivän mieheni katsetta, ja sitten kuulin heidän ranskaksi vaihtavan parisen sanaa minusta, he kun otaksuivat etten ymmärtänyt ranskaa, koska en puutteellisen ääntämiseni takia sitä puhunut.
Ehkäpä tämä teroitti älyäni, siliä oivalsin nyt, että yrittäessäni parantaa mieheni ja minun keskinäistä suhdetta, olin alkanut väärästä päästä. Minun olisi pitänyt koettaa saada mieheni rakastumaan itseeni.
Tiedustellessani itseltäni, miten se olisi tehtävä, löysin vain yhden selvän vastauksen — minun oli tultava sentapaiseksi naiseksi, jota mieheni ihaili; sanalla sanoen minun täytyi jäljitellä Almaa.
Päätin tehdä sen, ja kaiken jälkeen, mitä sittemmin on tapahtunut, minua hiukan hävettää kertoa miten suuresti ponnistelin voimiani näytelläkseni osaa, johon ei luonto eikä kasvatus ollut minua varustanut.