Hän nimitti minua pikku irlantilaiseksi bambinokseen — lapsekseen — ja eräänä iltana istuessamme hänen salissaan päivällisen jälkeen, ennenkuin herrat olivat ruokahuoneesta sinne siirtyneet, hän kutsui minut istumaan sohvalle viereensä, sytytti paperossin, heitti säärensä ristiin ja alkoi hämmästyttävän avomielisesti selvittää meille mielipiteitään avioliitosta.
"Mitä teillä naisilla sitten on odotettavana?" sanoi hän. "Te juoksette miesten jäljessä tavoitellen heidän arvonimiään — muuta ei heillä poloisilla juuri olekaan, paitsi velkoja — ja mikä on seurauksena? Ensimäinen seuraus on, että vaikka te olette ostaneet heidät, niin kuulutte heille. Niin kyllä, teidän miehenne vallitsee kaunista vaimoansa, kuten kaunista hevostansa tai koiraansa."
Tämä oli niin paksua, että tunsin poskieni lentävän tulipunaisiksi, mutta Alma ja muut naiset vain nauroivat, ja niin kreivitär jatkoi:
"Entä sitten? Useimmissa tapauksissa kulkee kumpikin aviopuoliso omaa tietänsä. Kun kauppa-asiat on saatu järjestetyksi, ovat he vapaat seuraamaan tunteitaan. Mies tulee uskottomaksi, ja vaimo, jos hänellä on jonkinverran älyä, maksaa samalla mitalla takaisin — ja siinä hän tekee oikein."
Nyt en voinut kestää enempää, ja ennenkuin olin selvillä siitä mitä aioin sanoa, tokaisin suuttuneena:
"Mutta minusta se on väärin ja kelvotonta. Miehen uskottomuus ei oikeuta naista olemaan uskoton. Niin sanotaan rukouskirjassa."
Alma purskahti nauruun, ja kreivitär hymähti ja jatkoi: "Kerran sadassa vuodessa tulee suuri intohimo — Dante ja Beatrice, Petrarca ja Laura. Nainen kohtaa liian myöhään oikean miehen. Kas siinä tragedia! Mitä kidutusta joka päivä ja joka tunti! Ellei", lisäsi kreivitär painokkaasti, "ellei hän suostu lakia polkemaan ja luopumaan yhteiskunnasta ja elämään aivan vapaasti. Mutta eihän kukaan nainen voi sellaista uneksiakaan katolisessa kirkossa, missä ei myönnetä mitään avioeroa. Eivät ainakaan yläluokan naiset voi tehdä sitä — varsinkin jos siinä pitäisi uhrata arvonimensä. Viisas nainen välttää niinmuodoin julkista häpeää ja salaa pikku rakkaussalaisuutensa maailmalta ja… ja sellainen on avioliitto, ystäväni."
Toisilta naisilta, Almalta etupäässä, kuului hyväksymisen sorina, mutta minä värisin suuttumuksesta:
"Silloin avioliitto on tekopyhyyttä ja petosta. Jos huomaisin pitäväni enemmän jostain toisesta kuin miehestäni, niin menisin hänen luokseen huolimatta laista ja yhteiskunnasta ja arvonimistä ja… ja kaikesta."
"Te tietysti sen tekisitte, kultaseni", sanoi kreivitär hymyillen minulle kuten lapselle, "mutta se johtuu siitä, että olette sellainen suloinen, viaton pikku irlantilainen bambino."