Minä puin ylleni pehmeän atlaspukuni ilman minkäänlaisia koristeita, ja mieheni pani vain tulipunaiset reunukset iltapukuunsa, mutta Alma oli puettu loistavaan kultapukuun itämaalaisine hameineen, jotka jättivät näkyviin hänen säärensä edestä, mutta päättyivät takana pitkään laahustimeen, niin että hän näytti suurelta vampyyriltä.
Kello oli vasta yksitoista teatteriin tullessamme, mutta suuret suojat olivat jo täynnä väkeä, ja niin hyvin olivat taiteilijat pitäneet koristelemisesta huolta, saattaen ilman säteilemään moniväristen lamppujen värivirroista, että koko näyttämö uiskenteli loihtuvalaistuksessa.
Minä istuin yksikseni permantoaitiossa Alman ja mieheni ja heidän ystäväinsä ollessa permannolla, jossa heti meidän tultuamme ruvettiin tanssimaan ja tanssittiin uupumatta aamupuoleen yötä. Sitten syötiin illallinen näyttämöllä, ja ne, jotka eivät syöneet, joivat, kunnes melkein kaikki tuntuivat olevan puolipäihdyksissä. Monet, varsinkin naiset, näyttivät kadottaneen kaiken arvokkaisuutensa, he lauloivat säkeitä meluavista lauluista, ryyppäsivät miesten laseista, istuivat miesten polvilla ottaen paperossinsauhuja heidän suustaan, jopa muutamat ratsastivat hajasäärinkin heidän hartioillaan ja käsivarsillaan.
Minä kestin tätä näkyä niin kauan kuin taisin ja pyysin tuontuostakin, vaikka turhaan, miestäni viemään minut kotiin, ja olin juuri yksin jättämäisilläni teatterin, minua kun iljetti nähdä oman sukupuoleni alennustilaa, kun samassa näin jonkinlaista lavaa, jossa oli tyhjä tuoli, kannettavan sisään useiden miesten hartioilla.
Tämä oli aiottu Kauneuden Kuningattaren kruunaamiseksi, ja kun sitä kuljetettiin valetuomarien jäljestä, jotka paperikruunut päässänsä astuivat areenan ympäri nähdäkseen kenen valita, kadottivat muutamat naiset kaiken häveliäisyytensä ja huusivat: "Ottakaa minut! Ottakaa minut!"
Olin vakuutettu siitä, että he ottaisivat Alman, ja niinpä kumarruin eteenpäin nähdäkseni hänet paremmin hänen seisoessaan siinä vähän matkan päässä aitiostani, mutta kun he lähestyivät häntä tyhjine tuoleineen näin hänen tekevän liikenteen minua kohti ja sanovan tuomareille jotain "pikku nunnasta", jolloin mieheni nyökähytti päätään hillittömästi nauraen.
Seuraavalla hetkellä, ennenkuin olin selvillä siitä, mitä tehtiin, hypähti kuusi tai seitsemän miestä aitiooni, nostivat minut lavalle ja istuttivat minut tuolille, jolloin koko meluava seurue teatterissa puhkesi hurjiin huutoihin, nakkeli minua kukilla ja confetteilla ja tervehti minua äänekkäillä suosionosoituksilla.
Asema, johon Alma ja mieheni olivat minut asettaneet, tuotti minulle enemmän nöyryytystä kuin ylpeyttä, sillä kun minua kannettiin areenan ympäri kuohuvain kasvojen meri allani, kaikkein kirkuessa minkä jaksoivat kuumista avonaisista suistaan, kuulin miesten huutavan:
"Hymyilkää, Signorina!"
"Ei niin totinen, mademoiselle!"