Viimeinen pysäyspaikkamme oli Pariisi, ja kun en paljon tietänyt Ranskan suuresta pääkaupungista, joka on niin paljon antanut maailmalle, arvelin sen olevan kaiken mädännäisyyden pesäpaikan.
Mieheni tunsi monta yläluokkiin kuuluvaa ranskalaista ja vietti luullakseni joka päivä tuntikausia heidän klubeissaan, mutta öisin (ehkäpä Alman viettelemänä) hän ryvetti meitä Pariisin liejussa.
"Se on niin hirveän hauskaa", sanoi Alma. "Ja kuka sitäpaitsi tuntee meitä tuollaisissa paikoissa?"
Vähän aikaa kärsin tätä, mutta sitten en enää suostunut rupeamaan ympäri-raahattavaksi Alman huvitushalun tähden. Sanelin itselleni, että jos minä syystä tai toisesta yhä edelleen jakaisin mieheni elintapoja, niin tulisin hänen kaltaisekseen ja sieluni mätänisi pala palalta, ja siksi päätin pysyä puhtaana omissa silmissäni ja välttää hänen seuransa saastutusta.
Siitä oli seurauksena, että hän kävi entistä huolettomammaksi, eikä Almakaan pannut vastaan, ja niinpä lopulta tapahtui, että he yhdessä menivät häpeälliseen illanviettoon, joka vähän aikaa oli yleisenä puheenaiheena kaikissa Europan seuraelämää koskevissa lehdissä.
Muuta en tiedä näistä kutsuista kuin mitä myöhemmin sain tietää näistä lähteistä — että ne oli pitänyt muuan yleisesti tunnettu nainen, jota ei oltu häädetty pois seuraelämästä, koska hän oli erään kuninkaan "hyvä ystävä", että hän hoiti emännäntehtäviään älykkäästi ja sulavasti, että hänen salongissaan liikkui sinä iltana sellaisia miehisiä vieraita, joita tapaa kuningattaren hovissa, ruhtinaita, herttuoita, markiiseja, kreivejä, englantilaisia ylimyksiä ja parlamentin jäseniä ja samaten myös joitakin kuuluisia oman maan naisia ja muitakin; että illallispöydät katettiin neljän ajoissa vuodenajan kaikilla mahdollisilla herkuilla ja ensimäisten viinirypäleiden nesteellä; että illallisen jälkeen ruvettiin uudelleen tanssimaan kiihtyvällä halulla ja että tämä sokaiseva ja säädytön näytelmä päättyi Chaine diaboliqueen kello seitsemän aamulla, kun aurinko paistoi sisään ikkunoista ja lähikirkkojen kellot soittivat varhaiseen messuun.
Minä olin sinä aamuna noussut aikaisin mennäkseni ripille Madeleinen kirkkoon, enkä ikänä unohda minkälaisen puhdistumisen tunteen pyhä sakramentti sai minussa aikaan. Siitä hetkestä alkaen kun — papin seisoessa alttarin juurella — kuoro veisasi Kyrie eleisonia viimeiseen juhlalliseen hetkeen asti, minusta tuntui kuin olisi minua pesty kaikista naimisaikani saastuttavani päivien tahroista.
Hotelliin palatessani olin aivan muuttuneella mielellä, sillä rakkauden ja yhdistämisen salaperäinen sakramentti oli minua vahvistanut niin suurella voimalla, että arvelin tästä puoleen voivani kestää vaikka kuinka paljon vääryyttä nurisematta ja anteeksiantaen.
Mutta vähänpä nainen tuntee omaa sydäntänsä, ennenkuin sitä on koeteltu intohimojen tulessa!
Tullessani mieheni makuuhuoneen ja omani väliseen salonkiin, yllätin kamarineitini Pricen hartaasti kuuntelemassa mieheni suljetun oven takana. Tämä oli minusta niin kelvotonta, että olin juuri antamaisillani hänelle läksytyksen, kun hän laski sormensa huulilleen ja astuen minun tyköni mustat silmät liekehtivinä, sanoi: