"Tiedän, että saan lähtöpassin palkaksi siitä, mitä nyt sanon, mutta se ei auta sittenkään. Te olette sietänyt liian paljon jo, armollinen rouva, mutta jos te olette nainen ja teissä on hitustakaan ylpeyttä, niin menkää kuuntelemaan tuolle ovelle ja päättäkää sitten, jos voitte enempää kestää."
Näine hyvineen hän läksi ulos salongista, ja minä yritin mennä omaan huoneeseeni, mutta en päässyt hievahtamaan. Jokin pidätti minua paikallani ja tapasin itseni kuuntelemassa ääniä, jotka saatoin selvästi erottaa mieheni makuuhuoneesta.
Sieltä kuului kaksi ääntä, toinen miehen kova ja huoleton, toinen naisen, pehmeä ja varovainen.
Minun ei tarvinnut tiedustella kenen ääniä ne olivat, enkä liioin punninnut enkä arvostellut asiaa puolelta tai toiselta mieheeni tai itseeni nähden. Minä vain ajattelin ja tunsin ja käyttäydyin, kuten jokainen vaimo olisi ajatellut, tuntenut ja käyttäytynyt sillä hetkellä. Ylpeyteni ja itsekunnioitukseni olivat tähän saakka estäneet minua uskomasta seikkaa, joka nyt ilmeisesti todistettuna oli edessäni.
Minä olin raivostunut. Olin joutunut miehen ja ystävän petollisuuden, teeskentelyn ja uskottomuuden uhriksi.
Sydämeni ja sieluni kuohahtivat kärsitystä vääryydestä. Sakramentin ihana, sovittava ja puhdistava vaikutus oli siinä tuokiossa mennyt menojaan, ja astuen pontevin askelin mieheni ovelle, käänsin nopeasti kahvaa. Ovi oli lukittu.
Kuulin liikuntaa huoneen sisästä, ja heti paikalla riensin salongista käytävään aikoen mennä sisään toisesta ovesta. Mutta ennenkuin ennätin ulos huoneesta, kuulin lukkoa varovaisesti väännettävän auki. Silloin paiskasin oven selki selälleen ja astuin pelkäämättä huoneeseen. Siellä ei ollut muita kuin mieheni. Mutta tulin kuitenkin siksi hyvään aikaan, että kuulin hameiden kahinaa viereisestä huoneesta ja näin ovea hiljakseen suljettavan niiden jäljestä.
Katselin ympärilleni. Vaikka päivä paistoi, niin olivat akuttimet alhaalla ja ilma oli täynnä hienoa tupakantuoksua, jota varmaan oli tullut vaatteissa tuon siveettömän naisen asunnosta.
Mieheni, joka oli nähtävästi juonut, katseli minua melkein tolkuttomasti irvistellen. Hänen ohuet hiuksensa olivat hiukan epäjärjestyksessä. Hänen ulkoneva etuhampaansa loisti iljettävänä viiksien takaa. Huomasin, että hän yritti suoriutua asiasta kunnialla.
"Tämäpä on odottamaton ilo. Luulen että se on ensimäinen kerta… todella ensimäinen kerta, kun…"