"Halloo!" huudahti hän. "Pian tavataan. Kaikki on kunnossa retkikuntaa varten. Lähdemme matkaan syyskuun ensimäisenä viikkona, jotta saisimme viettää kesäkuukaudet Antarktiksessa. Mutta ennen sitä minun täytyy lähteä saarelle jättämään hyvästi vanhuksille, ja silloin kai saan tavata sinut isäsi luona."
Silloin Alma vilkaisi mieheeni merkitsevästi ja sanoi:
"Mutta Mary rakas, eikö herra Conradin sopisi tulla Raa-linnaan? Sinä et jaksane paljon liikkua. Muista, kuinka heikko olet voimiltasi, kultaseni."
"Tietysti, no tietysti", sanoi mieheni. "Se on totta, ja jos herra Conrad suvaitsee vastaanottaa vieraanvaraisuuttani pariksi päiväksi…"
En sen hartaammin mitään toivonut maailmassa ja sittenkin sanoin:
"Ei, ei! Se olisi liian suuri vaatimus. Martinilla tulee olemaan niin paljon työtä aina viime hetkeen saakka."
Mutta Martin itse iski halukkaasti kiinni mieheni sanoihin huudahtaen:
"Kyllä tulen! Suurella mielihyvällä! Se tulee olemaan mainion hauskaa."
Ja Alman ja mieheni vaihtaessa katseita keskenään, Martin kumartui puoleeni kuiskaten:
"Hiljaa! Tahdon tulla! Minun täytyy!" vaikka en voinut käsittää, mitä hän sillä tarkoitti.