Kaiken aikaa tunsin olevani aika teeskentelijä, mutta siitä ei tohtorin poika mitään tietänyt, ja huomasin, että luetellessani hänelle omaiseni asianmukaisessa järjestyksessä hän vain virkahti: "Onko hänestä mihinkään?" tai "onko hän mainio?"
Lopulta ratkaisun hetki läheni, ja vavahtavin sydämin minä kysäisin:
"Eikö sinulla ole sisarta?"
"Eikä ole!" vastasi tohtorin poika niin painokkaasti, että melkein loukkaannuin siitä.
"Etkö tahtoisi sisarta?"
"Ei sisaret mihinkään kelpaa", sanoi tohtorin poika ja mainitsi esimerkkinä koulutovereitaan — Jimmy Kristoferin ja muita —, joiden sisaret pelkäsivät kaikkea äyriäisiä, rapuja, jopa mertakin.
Tiesin, että itsekin olin pelokas kuin jänis, mutta pientä yksinäistä sydäntäni alkoi kivistää, ja niin hyvin kuin kuristavalta kurkultani sain sanotuksi, äännähdin:
"Minäpä en pelkää merta — enkä rapujakaan."
Samassa suuri tatti työnnettiin sivulle ja merensiniset silmät vilkaisivat sivusta minuun.
"Etkö todellakaan?"